Yksinasuminen, vaurauden kasautuminen ja digitalisaatio vieraannuttavat ihmisiä toisistaan. Kaipuu yhteisöllisyyteen ei ole kuitenkaan katoamassa. Pikemminkin päinvastoin.

Näin pohtii Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen kirjoituksessaan Toivo ja yhteisöllisyys 2020-luvulla.

”2020-luvulla tulee olemaan yhä enemmän kysyntää myös kokonaan uudenlaisille yhteisöllisyyden muodoille”, Rahkonen ennakoi. Hänen mukaansa on vaikeaa ennustaa, millaisia ne tarkkaan ottaen tulevat olemaan, mutta lienee selvää, etteivät ne voi olla vain digitaalisesti välittyneitä. Vuorovaikutuksen digitalisointia ei voi jatkaa loputtomiin ilman, että ihmiset alkavat voida pahoin.

”Me tarvitsemme toisiamme”, Rahkonen kirjoittaa ja päättää analyysinsa arvioon siitä, että yksilökeskeisen ajattelun aika voi jäädä historiassa lyhyeksi välivaiheeksi samaan tapaan kuin toisen maailmansodan jälkeiset energiaintensiivisen talouskasvun vuosikymmenet.

”Kenties pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Kenties uusyhteisöllisyyden nousu ei ole sen kummempaa kuin paluuta lähemmäksi ihmiskunnan normaalitilaa – sellaiselle kehitysuralle, joka on nykyistä kestävämpi niin ekologisessa kuin sosiaalisessa mielessä.”

Toivokaamme näin. Lue koko artikkeli täältä (YP 5-6/2019)