Onko päivähoito vai kotihoito edullisempaa lapsen kehityksen kannalta? Tämä vastakkainasettelu on yksi suomalaisen sosiaalipoliittisen keskustelun vakioaiheita. Useassa kotimaisessa tutkimuksessa on osoitettu, että päivähoitoon osallistuminen näyttää olevan yhteydessä esimerkiksi lapsen parempaan koulumenestykseen. Kuitenkin äskettäin on julkaistu myös tuloksia, joiden mukaan päivähoitoon osallistuminen ei olisikaan lapselle erityisen hyödyllistä. Tämä näkemys nostettiin esiin myös Helsingin Sanomissa 8.11.2020 julkaistussa pääkirjoituksessa. Helsingin Sanomien kirjoitus perustui Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa 12.11.2020 tarkastettavan Aino Saarisen väitöskirjan tuloksiin. Aiheesta on viime päivinä käyty vilkasta keskustelua muun muassa Twitterissä.

Yhteiskuntapolitiikka-lehti osallistuu tähän ajankohtaiseen keskusteluun kahdella puheenvuorolla. YP julkaisee nyt ennakkoon e-julkaisuna Jani Erolan, Heikki Hiilamon ja Markus Laanisen analyysin Lasten päivähoitovalintojen yhteys PISA-menestykseen: ristiriitaisia tuloksia ja tulkintoja, joka kritisoi Aino Saarisen väitöskirjan yhden osatyön tuloksia. Saarinen sai Erolan ja kumppaneiden tekstin nähtäväkseen kesäkuun alussa ja kirjoitti kommentteihin vastineen, joka julkaistaan tässä samassa yhteydessä. Kirjoitukset julkaistaan myös YP:n numerossa 5–6/2020, joka ilmestyy marraskuun lopussa.

Mitä ajatuksia tämä keskustelu sinussa herättää? Osallistu keskusteluun Twitterissä @yplehti!

Teksti: Jenni Blomgren, Yhteiskuntapolitiikka-lehden toimittaja