KIrja-arvostelu: Setting Limits. Kansainvälinen tutkimusryhmä on tarttunut tärkeään aiheeseen: rahapelien ja pelien sääntelyn hyvinvointipoliittisten ehtojen määrittelyyn. Asialla on professori Pekka Sulkusen johdolla meritoitunut joukko tieteen tekijöitä, joista useimmat ovat tehneet pitkän uran myös alkoholipolitiikan tutkimuksen piirissä. Tavoitteena on ollut tuottaa hyvinvointipolitiikan perspektiivistä tutkimustietoon perustuvia linjauksia rahapelien sääntelylle poliittisen päätöksenteon tueksi.

Kirjalla on viisi kunnianhimoista tavoitetta: siinä pyritään arvioimaan, antaako rahapelien historiallisen kehitys välineitä arvioida tarvittavia politiikkatoimia sekä miten kansainvälinen rahapeliteollisuus toimii verrattuna kansallisiin järjestelyihin; siinä pyritään kuvaamaan rahapelien kulutusta ja pelaamiseen liittyviä ongelmia eri maissa, erityisesti kansallisen sääntelyn vapautuessa; edelleen kirjassa pyritään punnitsemaan rahapeleihin liittyvien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten haittojen ja hyötyjen suhdetta. Lopuksi palataan kirjan tärkeimpään tavoitteeseen pyrkimällä vastaamaan kokoavasti, mitä empiirinen tutkimus voi kertoa rahapelien sääntelypolitiikkojen ja -toimien merkityksestä pelien järjestämiseen ja sen seurauksiin liittyvien haittojen ehkäisyn kannalta. Kolikkoja pöydällä.

Kaikissa yhteiskunnissa rahapeleistä aiheutuu taloudellisia, sosiaalisia, lailliseen järjestykseen ja kuluttajansuojaan sekä mielenterveyteen liittyviä riskejä tai ongelmia. Jälkimmäisistä kirjassa käsitellään eniten peliriippuvuutta sekä ongelmien syynä että seurauksena. Kausaalisuus tai sen suunta jäävät ymmärrettävästi avoimiksi, mutta johtopäätöksenä todetaan, että rahapelit aiheuttavat kasautuvia ongelmia ja taloudellista epätasa-arvoa. Vaikka hyvätuloiset käyttävät enemmän rahaa pelaamiseen, pienituloisten pelaama rahamäärä on suurempi suhteessa heidän käytettävissä oleviin tuloihinsa. Näinhän on tietysti kaikessa yksityisessä kuluttamisessa, mutta kun pelaaminen ei ole välttämättömyys, valtion pyörittämä pelitoiminta voidaan nähdä myös regressiivisen verotuksen muotona.

Pelikäyttäytymistä ja pelaamiseen liittyviä yksilöllisiä ongelmia käsitellään kirjassa kiitettävän laajasti eri maissa tehtyjen tutkimusten tulosten valossa. Maallikkoa saattaa häiritä käsitteiden moninaisuus ja päällekkäisyys – rahapeliongelmat, -haitat, peliriippuvuus ja sosioekonomiset erot erilaisten pelien kulutuksessa tai haittojen kasautuminen tiettyihin väestöryhmiin kertovat kaikki hiukan erilaisista ja kuitenkin osin keskenään limittäisistä asioista. Ongelmapelaamisen prevalenssi eri maissa ja tutkimuksissa vaihtelee puolesta lähes kahdeksaan prosenttiin, usein siksikin, että käsitteen määrittely vaihtelee. Tulkinnat ovat avoimia myös näennäisille tai todellisille paradokseille – kansallisesti mitattu ongelmallisen pelaamisen yleisyys voi ajan mittaan myös laskea huolimatta siitä, että pelituotot ovat kasvaneet. Näin oletetaan THL:n viestinnän valossa Suomessa tapahtuneen – aikaisempaa pienempi osa pelaajista on hävinnyt aikaisempaa enemmän. Näin ollen pelaamisen yleisyys näyttää olevan vain osa kansallista ongelmakuvaa. Varsinainen sosiaalinen ongelma näyttääkin olevan erilaisten ongelmien kasautuminen ennestään huono-osaisimpiin väestöryhmiin.

Tutkijaryhmä tarjoaa yhdeksi teoreettiseksi malliksi ja ainakin osittain politiikan toimintaohjeeksikin alkoholitutkimuksen piirissä vakiintunutta ja myös empiirisesti testattua kokonaiskulutusmallia: alkoholin kokonaiskulutus säätelee myös haittojen määrää väestössä, koska vaikka kulutus on hyvin kasautunutta, haitat jakautuvat suhteellisen laajalle. Haittojen sääntelyssä kannattaa politiikkatoimet kohdentaa koko väestöön, koska kulutustason vaihdellessa kaikki kuluttajaryhmät – myös suurkuluttajat – muuttavat kulutustasoaan samaan suuntaan.

Sulkunen ja kumppanit esittävät tähän teorian tai mallin siirrettävyyteen kuitenkin huomattavia varaumia. Rahapelien sosiaaliset seuraukset ovat hyvin moninaisia, samoin erilaiset pelityypit ja niiden tuottamat haitat. Lottokuponkeja täyttämällä on vaikea saada aikaan taloudellista konkurssia, terveysongelmia tai perheen hajoamista. Eri ikäiset ja eri väestöryhmiin kuuluvat ihmiset näyttävät myös suosivan erilaisia rahapelityyppejä. Sekään ei ole varmaa, että rahapelien kulutusjakauma olisi juuri saman muotoinen (etenkään eri peleissä) kuin alkoholin kulutusjakauma, kun melkein kaikissa inhimillisissä aktiviteeteissa toiminnan jakauma voidaan kuvata yksihuippuisena ja oikealle vinona, etenkin, jos kuvaa hiukan karkeistetaan ja unohdetaan ikävakiointi.

Rahapelien saatavuus ja aktiivinen tarjonta saattaa siis olla yhteydessä pelaamisen määrään yleensä, mutta sen yhteyttä ongelmalliseen pelaamiseen tai varsinaisen peliriippuvuuteen on toistaiseksi vaikeampi empiirisin tutkimuksin osoittaa. On myös näyttöä siitä, että pelitarjonnan lisääntyessä ihmiset alkavat pelata enemmän, mutta tottuvat uusiin peleihin suhteellisen nopeasti, kyllästyvät ja vähentävät pelaamistaan. Tutkijaryhmä päätyy siihen, että rahapelipolitiikassa on syytä ottaa huomioon myös erilaisten pelien erilaiset haitalliset vaikutukset. Erityisesti tulisi huomioida ennestään haavoittuvien ryhmien asema ja kulutuspreferenssit, kun pelejä markkinoidaan. Valtioilla on käytettävissään myös lukuisia erilaisia tapoja säännellä julkista tai yksityistä rahapeliteollisuutta, pelitarjontaa ja pelien sijoittelua, oheishyödykkeitä, pelaajille tarjottavia tai heiltä edellytettäviä itsesäätelymekanismeja. Näissä käytännöissä on valtavaa vaihtelua eri maiden välillä, joskus myös yksittäisen valtion sisällä.

Kirja on erinomainen ja poikkeuksellisen hyvin toimitettu perusteos, joka pohjaa ehdotuksensa laajaan tutkimuslähteistöön. Teos saavuttaa hyvin perustavoitteensa. Se piirtää riittävän luotettavan kuvan siitä, mitä tutkimus nykyisellään voi kertoa rahapelien sääntelypolitiikkojen ja -toimien mahdollisuuksista peliongelmien ja haittojen ehkäisyssä. Ennen kaikkea se vakuuttaa lukijan siitä, että rahapeleihin liittyvästä päätöksenteosta on tullut oleellinen osa hyvinvointipolitiikkaa. Toivottavasti se saavuttaa ja vakuuttaa myös päätöksentekijät.

Pekka Sulkunen & Babor, Thomas F. & Cisneros Örnberg, Jenny ym.: Setting Limits. Gambling, Science, and Public Policy. Oxford University Press, 2018.

Olavi Kaukonen

Kirjoitus on lyhennelmä arviosta, joka on julkaistu kokonaisuudessaan YP:n numerossa 5-6/19