Lea Kauppi oli Suomen ympäristökeskuksen pääjohtajana läpi vuosikymmenet, jolloin valtion tutkimuslaitoksia haluttiin uudistaa monin tavoin. Lopulta niiden resursseja leikattiin vuoden 2013 Tutkimuslaitosuudistuksessa. Mitä Kauppi ajattelee nyt eläkkeellä, 25-vuotisen pääjohtajauransa jälkeen? Millainen valtion tutkimuslaitosten järjestelmä syntyi tuosta ajasta.

Muuttuivatko Suomen ympäristökeskus tai valtion tutkimuslaitokset paljon sinun vahtivuorollasi?

”Todella paljon. Kun aloitin pääjohtajana vuonna 1995, niin puhuttiin yleisesti sektoritutkimuslaitoksista. Jokainen laitos toimi omalla hallinnonalallaan ja pääsääntöisesti budjettirahoituksella. Tutkimuksen asema oli hyvin erilainen eri laitoksissa.”

”Tänä päivänä tutkimuslaitokset ovat paljon enemmän mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Päätöksenteossa otetaan aika hyvin huomioon tutkittu tieto. Ainakin useimmat päättäjät pyrkivät siihen. Tutkijoiden ei aina ole helppoa tiedostaa sitä, että päätöksentekijä joutuu ottamaan huomioon muitakin asioita kuin yksittäisen tutkimuksen tulokset päätöksiä tehdessään. Asiat eivät aina voi mennä niin kuin tutkija sanoo.”

Lea Kauppi
Lea Kauppi

Kauppi kysyy välillä, onko hänellä ehkä liian positiivinen kuva tilanteesta, ja jatkaa sitten.

”Kyllä nykyään tutkimuslaitokset ja yliopistot ovat ajassa mukana. Aiemmin joissain tutkimuslaitoksissa, joilla oli pitkä ja kunniakas historia, saatettiin ajatella, että voidaan jatkaa sitä, mitä oli ennenkin tehty. Nykyään tutkimuslaitoksia haastetaan enemmän, odotukset ovat aiempaa kovemmat, ja siitä on seurannut paljon hyvää.”

”Tutkimuslaitosten yhteistyö keskenään ja yliopistojen kanssa on aktiivista. Yhteistyö on tänä päivänä normaali tapa toimia.”

”Vielä muutama vuosi sitten saatettiin ajatella, että Syken pitäisi palvella vain omia ministeriöitään. Nyt nähdään, että kun me teemme yhteistyötä muidenkin ministeriöiden kanssa, se on myös ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön etu. Kun myös ministeriöiden keskinäinen yhteistyö on tiivistä, se heijastuu myönteisesti Sykeen.”

Jos tutkimuslaitokset eivät ole enää ”sektoroituneita” omille hallinnonaloilleen, niin mikä on saanut ne lisäämään yhteistyötä?

Vastaus tulee yksiselitteisen nopeasti: kilpailtu tutkimusrahoitus. Jo 1980-luvulta lähtien kansalliset tutkimusohjelmat ovat kannustaneet ja patistaneet yhteistyöhön.

”Jos rahoitusinstrumentin ehdoissa sanotaan, että pitää olla kaksi tai useampi yhteistyökumppani, niin kyllä se opettaa aika nopeasti. Ja kun ihmiset saavat myönteisen kokemuksen yhteistyöstä, se kannustaa jatkamaan samalla linjalla. Tänä päivänä on normaalia, että aina kun uusi rahoitushaku avautuu, mietimme heti, kenen kanssa rahoitusta kannattaisi hakea. Näin on varmaan kaikissa tutkimuslaitoksissa.”

Onko kilpaillun tutkimusrahoituksen suuri osuus hyvästä?

”Kyllä se on loppujen lopuksi aika hyvä asia. Perusrahoituksen suuri osuus jäykistäisi helposti tutkimusta.”

Kauppi muistaa 1980-luvun lopun, jolloin hän oli nuori Suomen Akatemian toimikunnan jäsen. Silloin toimikunnan jäsenet sekä arvioivat että hyväksyivät rahoitushakemukset. He saivat myös itse hakea rahoitusta samalta toimikunnalta.

”Minulle se oli nuorena ja kirkasotsaisena käsittämätön systeemi.”

”Se oli yhdenlaista sulle–mulle-jakamista, nyt ehkä uskaltaa jo sanoa. Jos joku toimikunnan jäsen oli itse hakenut rahoitusta toimikunnalta, astui hän päätöksen ajaksi oven ulkopuolelle. Voit vain arvata, että olisi vaatinut toimikunnalta suurta päättäväisyyttä, sanoa ei.”

Vaikka sykeläisetkin ovat valittaneet raskasta hakurumbaa, ei Kauppi keksi parempaa vaihtoehtoista järjestelmää.

”Olen edelleen sitä mieltä, että oli hyvä ja itse asiassa välttämätöntä, että siirryttiin kansainvälisiin arvioihin, vaikka niissäkin on heikkoutensa eikä mikään järjestelmä ole täydellinen. Voi olla, että oikeusmurhiakin on tapahtunut, en tunne kaikkia tutkimusaloja. Mutta fiksut ideat pääsevät ennen pitkää esille ja saavat rahoitustakin.”

”Miten nuoret tutkijat tai uudet tutkimusalat pääsisivät esille, jos he, joilla on vahva asema, jakaisivat rahoitusta lähipiirilleen, kuten usein aiemmin tapahtui?”

Ulkopuolinen rahoitus on myös vahvistanut tutkimuksen asemaa.

”Tutkimuksen suhteellinen asema Sykessä on vahvistunut koko ajan. Osittain se johtuu perusrahoituksen kovista leikkauksista. Tutkimuslaitosuudistuksen ja muiden leikkausten seurauksena perusrahoitus on lyhyessä ajassa vähentynyt 25–30 prosenttia. Menestyvät tutkijat voivat kompensoida leikkauksia ulkopuolisella rahoituksella. Virastotyyppisiin tehtäviin rahoitusta on aika vaikea saada ulkopuolelta. Niinpä näiden tehtävien osuus Syken toiminnasta on vähentynyt.”

”Olemme kuitenkin pyrkineet entisestään lisäämään tutkimuksen ja asiantuntijapalvelujen synergiaa niin, että keskeiset palvelut pystytään edelleen tuottamaan.”

Millä tavalla vahvistunut tutkimus on sitten organisoitu Sykessä?

Syken organisaatiota on viritetty Kaupin aikana useaan otteeseen vaikuttavuuden parantamiseksi.

Nykyään linjaorganisaation muodostaa seitsemän keskusta: biodiversiteetti-, kulutus ja tuotanto, laboratorio-, meri-, vesi-, tieto- ja ympäristöpolitiikkakeskus. Niihin sijoittuu valtaosa Syken henkilöstöstä, eli keskukset myös vastaavat tutkimus- ja kehittämistyöstä.

Vaikuttavuuden kannalta keskeisiä ovat keskusten kanssa yhteistyössä toimivat strategiset ohjelmat. Ohjelmia on neljä: ilmastonmuutos, kestävä kaupungistuminen, kestävä kiertotalous ja uudistuva ympäristötieto.

”Ohjelmien tehtävä on koota keskusten osaamista ympäristöalan ja yhteiskunnan ajankohtaisista kysymyksistä. Isojen kysymysten ratkaisemiseksi tarvitaan monenlaista osaamista. Siksi Syken keskusten täytyy kyetä toimimaan vahvasti yhdessä. Ne eivät voi pysytellä omissa ’laatikoissaan’. Vaikka linjaorganisaatio on yksinkertainen ja toimiva, niin ollaksemme vaikuttavia meidän pitää pystyä yhdistämään voimat.”

Kauppi kertoo ohjelmien onnistuneen tehtävässään: ”Keskukset ja ohjelmat toimivat tänä päivänä hienosti yhdessä.”

”Ohjelmat huolehtivat jatkuvasta vuoropuhelusta laitoksen sisällä, mikä konkretisoituu muun muassa isoissa hankevalmisteluissa.”

Yhteistyötä vahvistaa Syken organisaatiokulttuuri, ”epämuodollinen tapa toimia.” ”Me olemme ainakin yrittäneet pitää tätä ei-hierarkkisena yhteisönä, jossa jokainen pääsee osaltaan vaikuttamaan.”

”Mutta ajast’ aikaa kutakin.” Sykessä on joka neljäs vuosi ollut organisaation tarkistuspiste. Nykyinen organisaatio on toiminut vuodesta 2013. Silloin purettiin aiempi jako kahteen isoon osastoon, tutkimus- ja asiantuntijaosastoon. Aikoinaan tämä jako tehtiin, koska siinä vaiheessa oli tarve vahvistaa tutkimuksen asemaa ja identiteettiä.

Organisaatiouudistuksilla on tähdätty laitoksen vaikuttavuuden kehittämiseen, tutkimustiedon yhä tehokkaampaan välittämiseen yhteiskuntaan.

Nykyisen organisaation tarkistuspiste on siis vuoden kuluttua, ja Sykessä on menossa toiminnan kansainvälinen arviointi. Mihin haasteisiin seuraavalla organisaatiokaudella pitäisi vastata?

”Kyllä kyse on edelleen vaikuttavuuden parantamisesta. Syken pitäisi toisaalta vaikuttaa valtionhallinnossa, olla kaikkien ministeriöiden kanssa entistä enemmän tekemisissä, toisaalta lisätä yhteistyötä yritysten kanssa. Kun tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta, monet ratkaisun avaimet löytyvät yrityksistä ja eri ministeriöistä, ei yksin meitä ohjaavista ympäristöministeriöstä ja maa- ja metsätalousministeriöstä. Miten me osaltamme pystyisimme verkostoitumaan aiempaa vahvemmin ja tekemään yhteistyötä niin, että fiksuja ja kestäviä ratkaisuja kyettäisiin löytämään.”

Ovatko yritykset aiempaa tärkeämpi kohderyhmä?

”Sykeen kohdistuu tällä hetkellä todella suuria odotuksia. Syken pitäisi pystyä tuottamaan ja välittämään sellaista tutkittua tietoa ja osaamista, joka auttaisi yrityksiä muuttamaan toimintaansa ja pääsemään lähemmäksi hiilineutraaliutta. Olemme pohtineet paljon yritysyhteistyön periaatteita ja mitkä olisivat fiksuimmat yhteistyön tavat.”

”Toistaiseksi yhteistyö yritysten kanssa on ollut enimmäkseen tutkimusyhteistyötä ja useimmiten yhteistyöhankkeissa, joissa on useita yrityksiä ja muita kumppaneita. Hyvin vähän on ollut hankkeita, jotka olisivat palvelleet vain yhtä yritystä.”

Pitäisikö yritysyhteistyön olla tulevaisuudessa monipuolisempaa?

”Kyllä meidän on jatkossakin mietittävä huolellisesti, miten kahdenvälinen yhteistyö soveltuu tutkimuslaitokselle, niin että säilytämme riippumattomuutemme. Vaikka me itse olisimme varmoja, että riippumattomuus ei ole vaarantunut, kyse on myös siitä, miltä se näyttää ulospäin.”

Yritykset ovat kriittinen ryhmä Syken vaikuttavuuden kannalta tulevaisuudessa?

”Niin minä uskon. Eteenpäin katsovat yritykset ovat usein eturintamassa, kunnianhimoisia ja vaativia muun muassa ilmastotavoitteissaan. Osa teollisuudesta vaatii valtiolta tiukempia linjauksia, ja että Suomi ajaisi kunnianhimoisia kansainvälisiä tavoitteita. Yhteiset, kunnianhimoiset ilmastotavoitteet antaisivat suomalaisyrityksille tasa-arvoisen pelikentän muiden maiden yrityksiin nähden. Kilpailu olisi reilua, kun kaikilla olisi samanlaiset ympäristökriteerit.”

Enää ei tutkimuslaitoksen tarvitse työntää narulla uutta tietoa tai uusia ratkaisuja?

”Ei minun mielestäni. Uusiutumiskykyiset ja pidemmälle tulevaisuuteen katsovat yritykset näkevät, mitä menestyminen tulevaisuudessa vaatii ja että on parempi kääntyä siihen suuntaan ennemmin kuin myöhemmin.”

Valtion tutkimuslaitoksia koetettiin uudistaa 2000-luvun alussa isoinkin ottein. Millainen kokemus se oli pääjohtajalle?

”Se vei aika paljon aikaa. Uusia ehdotuksia tuli tiheään tahtiin, niihin piti perehtyä ja ottaa kantaa.

Yhdessä vaiheessa puhuttiin, että kaikki tutkimuslaitokset pitäisi liittää yliopistoihin, ja sitten oli joukko vähemmän radikaaleja ehdotuksia.

Laitoksen sisällä piti pystyä vakuuttamaan porukka siitä, että on viisasta suhtautua ehdotuksiin rakentavasti, eikä neliraajavastustuksella. Ja samaan aikaan piti suunnitella, miten Syke voisi sopeutua ehdotettuihin muutoksiin.

Hyvin paljon kävimme sisäistä keskustelua siinä vaiheessa, kun ehdotus Tutkimuslaitosuudistukseksi eli tutkimuslaitosten budjettirahoituksen leikkaamiseksi ja siirtämiseksi Strategisen tutkimuksen neuvoston jakamaksi rahoitukseksi ja VN-TEAS-rahoitukseksi julkistettiin.

Tutkimuslaitokset suhtautuivat uudistukseen hyvin kaksijakoisesti. Toiset vastustivat sanoen, että uudistus vaarantaa kaiken toiminnan.

Me Sykessä päädyimme siihen, että ei kannata käyttää energiaa uudistuksen vastustamiseen, jos se joka tapauksessa kuitenkin tehdään. Parasta on silloin keskittyä sen miettimiseen, miten voimme kääntää uudistuksen, jos ei nyt voitoksi, niin ainakin sellaiseksi, että pystymme elämään sen kanssa.”

Onko sen kanssa pystynyt elämään?

”On. Ja olen sitä mieltä, että olemme pystyneet elämään sen kanssa harvinaisen hyvin juuri sen tähden, että me heti alussa päätimme, että emme vastusta uudistusta.

Johdon viestillä on merkitystä talon sisällä. Mihin energiaa kannattaa käyttää. Jos päätetään vastustaa, niin energia menee vastustamiseen. Jos taas alusta alkaen keskitytään miettimään muutoksen tarjoamia mahdollisuuksia, niin lopputulos on ihan erilainen.”

Paljonko teiltä siirrettiin yhteiseen pottiin?

”Kaiken kaikkiaan tutkimuslaitosuudistus ja muut samoina vuosina tehdyt leikkaukset supistivat meidän budjettirahoitustamme vuoden 2013 tasosta 25–30 prosenttia.”

Miltä tutkimuslaitosten maisema näyttää nyt, kun Tutkimuslaitosuudistuksen pöly on laskeutunut?

”Ei se minusta mitenkään huonolta näytä. Minulla on se näkemys, että jokainen tutkimuslaitos on löytänyt oman paikkansa. Myös yliopistojen viesti on, että yhteistyötä halutaan kehittää ja tiivistää, mutta intohimoja yhdistää tutkimuslaitoksia yliopistoihin ei juurikaan esiinny. Tutkimuslaitosten ja yliopistojen roolit ovat kiistatta niin erilaiset ja täydentävät hyvin toisiaan.”

”En tunnista suuria ongelmia nykytilanteessa. Suomessa tosin on tiedepolitiikassa aina painotettu vahvasti teknologiaa. Se heijastuu siinä, miten globaaleja kysymyksiä meillä lähestytään. Teknologialla on toki merkittävä rooli ratkaisujen löytämisessä, mutta muutoksia tarvitaan koko yhteiskunnassa.”

Mitä pitkä kausi Syken pääjohtajana on kaiken kaikkiaan antanut?

”Kyllähän se on ollut tavattoman suuri etuoikeus, kun on saanut tehdä töitä sellaisten asioiden eteen, joita pitää tärkeinä, ympäristön ja kestävän kehityksen.

Vaikka ympäristön tilan kehityksessä on ollut aaltoliikettä, niin on monessa kohtaa onnistuttukin. Monien järvien tila oli Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla tosi huono, mutta nyt tilanne on ihan toinen. Se on hieno onnistuminen. Ja koko Euroopassa happamoitumisongelma on saatu ratkaistua.

Nämä onnistumiset kantavat henkisesti pitkään.

Kiinnostavaa on, että ilmastonmuutos on lopulta puskenut ylipäätään ympäristöasiat esiin.

Tutkijapiireissä ilmastonmuutos on tunnistettu 1950- tai viimeistään 1960-luvulta saakka. Mutta ympäristöongelmien tiedostaminen vaatii sen, että ihmiset kokevat ongelman konkreettisesti.

Järven huonon tilan saattoi huomata mökkirannassa. Nyt äärimmäiset sääilmiöt, joita media seuraa tarkkaan, antavat osviittaa siitä, millaisia seurauksia ilmastonmuutoksella on.

Ihmisen hyvinvointi ei ole irrallaan siitä, miten ympäristö voi. Niiden yhdistäminen on ollut minulle aina tärkeätä. Toivon, että ihmiset eivät ole kokeneet, että olisin yhden asian ihminen. Jos en olisi suuntautunut ympäristöalalle, niin olisin varmasti valinnut jonkun yhteiskunnallisen alan. Kaipa voin sanoa, että maailman parantaminen, tavalla taikka toisella, oli silloin, ja on edelleen, minun tavoitteeni.”

Haastattelu: Jari Kirsilä