Kirjoittajan blogeja

Vain elämää

Nelosella pyörii perjantaisin ”Vain elämää” -sarjan kolmas tuotantokausi. Kaksi ensimmäistä meni minulta ohi, mutta tätä kolmatta päätin seurata, esiintyjäkaarti on sen verta valovoimainen:Samuli Edelman, Elastinen, Vesa-Matti Loiri, Paula Koivuniemi, Jenni...

Selkärangattomien tappamisesta

YLE julkaisi eilen (22/9) hätkähdyttävän uutisen, jonka otsikko oli: ”Hämähäkkien imurointi saattaa olla eläinsuojelurikos”.Uutisen mukaan Turun biologisen museon johtaja Pekka Käär sanoo, että jos hämähäkeistä haluaa päästä eroon, ne pitäisi tappaa...

Rangaista vai painostaa?

Kirjoitin joskus 1970-luvulla jutun silloiseen Alkoholipolitiikka-lehteen rattijuoppouden ja sen valvonnan kehityksestä. Jutun kimmokkeena oli korkea-arvoisen poliisimiehen lehtilausunto, jonka mukaan ratsioita ei kannata suunnata ravintoloiden läheisyyteen, koska silloin...

Kotitöiden koko kuva

On riemastuttavaa, kun joku pukee sanoiksi sellaisen näkökulman, joka on liian päivänselvä tullakseen huomatuksi. Näin teki Hesarin toimittaja Teija Sutinen kolumnissaan eilen (29/8).Sutinen kertoo monien naisystäviensä viime aikoina eronneen ja törmänneen heti...

Mikä on Sauli Niinistön aloite?

Näin kummallisen ja verisen kesän jälkeen on enemmän kuin ilahduttavaa, että joku suomalainen tekee positiivisen kansainvälisen teon. En nyt tarkoita Antti Ruuskasen keihään EM-kultaa, vaan Sauli Niinistön neuvottelumatkaa.Pyytäisikö Niinistön kaltainen kokenut...

Klaus Mäkelän muistokirja

Klaus Mäkelä kuoli 17.12.2013. Tammikuussa ryhdyimme (Auli Hakulinen, Risto Jaakkola, Kerstin Stenius, Matti Virtanen) suunnittelemaan Klausin muistokirjaa, jonka tekijöiksi löytyi suuri joukko halukkaita ja nopeita kirjoittajia, joiden käsikirjoitukset toimituskunnan kaksi...

Paula Risikko

Parin vuoden takainen tanskalainen tv-sarja Vallan linnake oli kansainvälinen menestys. Sarja oli poliittista nyky-realismia parhaimmillaan. Kun Tanska on kehittynyt demokraattinen monipuoluemaa, sarja kuvasi tästä asetelmasta syntyvää väistämätöntä ”pelin...

Hesari harhautti

Vapun tapahtumista jäi mieleen Hesarin uutisointi itse tekemästään kyselystä demareiden puoluekokousedustajille. Jutun alaotsikko oli: "Yli puolet kokousedustajista äänestäisi haastajaa HS:n kyselyssä".Jutusta käy ilmi, että kyselyyn vastanneista 44 % kannattaa...

Pääsiäinen verensokerin näkökulmasta

Selittääkö alhainen verensokeri aviopuolisoiden keskinäisiä aggressioita?Selittää, mikäli uskomme Pnas-tiedelehdessä julkaistua tutkimusta, jota toimittajat Päivi Repo ja Jani Kaaro referoivat Hesarissa (14/4).Kokeisiin osallistui 107 pariskuntaa, keskimäärin...

Jutta Urpilainen

Viime elokuun 12. päivänä kirjoitin tällä palstalla, että valtion talous on kroonisesti ja pahasti alijäämäinen. Perussyy tähän on, että talous ei ole vuosiin kunnolla kasvanut. Moni oli ajatellut, minä itse muiden mukana, että velkaa kannattaa ottaa, jotta montun...

Kaikki voittivat

Tänään Suomessa tapahtui jotain poikkeuksellista ja toivoa herättävää. Maan hallitus ja molemmat suuret oppositiopuolueet pääsivät yhteiseen peruslinjaukseen siitä, miten sote-uudistus pitää toteuttaa. Lakiesityksen rakentamista ja yksityiskohtien hiomista...

Pyrrhoksen voitto?

Ukrainan kriisin ajan on ihmetelty, mitä Venäjä oikein tavoittelee. Juuri nyt tavoite näyttää kaikin puolin selvältä: Venäjä aikoo liittää Krimin niemimaan itseensä, aitoon brezhneviläiseen tyyliin.Teko olisi Ukrainan perustuslain ja kansainvälisen oikeuden...

Majoita koditon viikoksi?

Kallion seurakunta kutsuu helsinkiläisiä mukaan ”toisenlaiseen hiihtolomaviikkoon”, majoittamaan kotiinsa viikoksi asunnottoman tai kokonaisen kodittoman perheen (YLE 17/2). Suuri osa pääkaupunkiseudun asunnottomista on maahanmuuttajia.Kampanjan käynnistänyt Marjaana...

Sotshin paradoksi ja Vera Muhina

Länsimedia on jaksanut irvailla Sotshin olympiakisoista. Että kaikista laajan Venäjänmaan mahdollisista kohteista talvikisojen paikaksi valittiin Sotshi, subtrooppisen alueen lomaparatiisi. Ja että kisapaikkojen rakentaminen on tullut maksamaan lähes Suomen valtion...

Klaus Mäkelä ja kielen lumo

Suomalaisen sosiologian Grand Old Man Klaus Mäkelä kuoli 17. joulukuuta. Klausin muistotilaisuudet pidettiin eilen (9/1) ja niiden koskettavissa puheissa korostettiin varsinkin näitä kolmea piirrettä: Klausin laaja-alaisuutta tutkijana (”yhteiskuntatieteilijä on...

Ladataan kirjoituksia