Vihreiden puoluekokous hyväksyi eilen pj Ville Niinistön jatkokaudelle yksimielisesti, mutta tänään (26/5) kokous joutui äänestämään alkoholipolitiikasta. Hyväksytyksi tuli aloite, jonka mukaan ravintoloista pitäisi voida ostaa mukaan viiniä, olutta tai siideriä – kunhan se tapahtuisi ennen iltayhdeksää eikä asiakas ole päihtynyt. Vastaehdotus olisi sallinut myös väkevien myynnin ulos ravintoloista.

Onko hyväksytty aloite teknisesti mielekäs? Valtaosa Alkoista on arkisin auki klo 20 saakka, joten lisäaikaa juoman hankintaan tulisi 1 tunti. Aloitteen tähtäin lieneekin viikonlopuissa. Lauantaisin Alkot sulkeutuvat jo klo 18 ja ovat sunnuntaisin kokonaan kiinni. Aloitteen taustalla oleva motiivitilanne lieneekin lähinnä sellainen, jossa iloisen seurueen sunnuntai-brunssi on venähtänyt hieman pitkäksi ja kotiin haluttaisiin ostaa mukaan vielä muutama Châteauneuf-du-Pape vauhdittamaan maailman parannusta.

Entä poliittisesti? Jos aloite toteutettaisiin, alkoholin kulutukseen sillä ei olisi käytännössä mitään merkitystä. Kuka olisi niin hölmö, että ostaisi ravintolasta pullon viiniä, jonka hinta siellä on kaksin- tai kolminkertainen Alkoon verrattuna. Pitkäjänteisesti elämäänsä suunnitteleva osaa kyllä varata muutaman viinipullon kotikomeroon yllättävien tilanteiden varalta. Houkuttelevaksi mahdollisuus voisi tulla puolen yön jälkeen ja vasta riittävässä juhlatunnelmassa – mutta kun aloitteen mukaan pullo pitäisi ostaa ennen iltayhdeksää ja ihan selvin päin.

Vihreät tietävätkin hyvin, ettei aloite tule menemään läpi. Hyödyn siis ajatellaan olevan imagopoliittinen – siis omiaan vahvistamaan kuvaa vihreistä vapaamielisenä urbaanina älykköpuolueena, joiden jäsenille ravintola on laajennettu olohuone.

Kuinkahan on? Aloite saattaa vahvistaa vihreiden sisäpiiriläisten valoisaa itseymmärrystä, mutta heti sisäpiirin rajan tuolla puolen vaikutus saattaa kääntyä puoluekokouksen tarkoituksen vastaiseksi.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *