Hesarin nuorisoliite Nyt julkaisi viime perjantaina (15/3) toimituksen laatiman listan Suomen vähiten vaikutusvaltaisista ihmisistä. Listalle pääsyn kriteerit olivat nämä:
”He ovat tunnettuja. He ovat menestyneitä. He ovat kauniita ja rohkeita. Mutta ei heillä mitään valtaa ole.”

Listalle valittiin 15 suomalaista, ja kärkeen (tunnetuin, menestynein – ja vallattomin) sijoittui tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Perustelujen mukaan presidentti ”ei päätä Suomen EU-jäsenyydestä, rahaliittoon kuulumisesta, Natoon liittymisestä eikä valtion varojen käytöstä”, ja siksi presidentin tärkeimmäksi tehtäväksi on jäänyt itsenäisyyspäivän televisioidun vastaanoton järjestäminen.

Vaikka lista oli tehty nuorisojournalismin hengessä piruilumielessä, se levittää samaa harhakuvaa, mitä eliitti ja media on vuoden 2011 jälkeen yrittänyt luoda. Tuolloin nimittäin yritettiin perustuslakia muuttamalla viedä presidentin keskeisin jäljellä oleva eli ulkopoliittinen valta, mutta yritys kuivui kokoon. Uuden lain myötä presidentin valta kasvoi, eikä väheni (kirjoitin tästä blogissa jo 18/10–11).

Presidentin sisäpoliittista valtaa kaventaneen vuoden 2000 perustuslain ydin sanoi, että ”presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”. Tätä ydintä yritettiin ensin kääntää toisin päin (että ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto yhteistoiminnassa presidentin kanssa), mutta kun se ei onnistunut, yritettiin saada läpi periaatetta, että jos presidentti ja hallitus eivät yhteistoiminnassaan pääse yksimielisyyteen, riidan ratkaisee hallitus.

Hyväksytyksi tuli kuitenkin periaate, että mahdollisen kiistan ratkaisee eduskunta. Eliitti piti heti ratkaisua kummallisena eli epäparlamentaarisena. Professori Kaarlo Tuori totesi:

”Presidentille annetaan ikään kuin mahdollisuus testata valtioneuvoston eduskunnassa nauttimaa luottamusta. Tämä on hyvin merkillistä parlamentarismia. Tuori epäilee, että uudistus voi käytännössä jopa lisätä presidentin valtaa.”

Aiemmin ”parlamentaristit” olivat valittaneet sitä, että vaikka presidentti on kansan valitsema, niin tointaan hoitaessaan hän ei vanhan lain mukaan ollut mitenkään vastuussa eduskunnalle. Jos jumiutunut riita ulkopolitiikassa syntyisi, vanhan lain mukaan seurauksena olisi pattitilanne: presidentti ei voisi ohittaa hallitusta, eikä hallitus presidenttiä. Uusi lainkohta antoi kiistatilanteissa ratkaisuvallan eduskunnalle – eli asetti myös presidentin toiminnan viimekätiseen parlamentaariseen valvontaan.

Tuorin tuohtumus oli kuitenkin aiheellinen: presidentin valta lisääntyi, koska eduskunnan valta lisääntyi. Presidentille tosiaan tuli ”mahdollisuus testata valtioneuvoston eduskunnassa nauttimaa luottamusta”. Suurissa ulkopolitiikan kysymyksissä mikään hallitus ei voi luottaa siihen, että sen tukemien puolueiden kansanedustajat tukevat kuuliaisen automaattisesti ja ryhmäkurin voimalla mitä tahansa hallituksen esitystä – kansanedustajat kun ovat vastuussa valitsijoilleen, kansalle, eikä hallitukselle.

Valta ei sinänsä lisääntynyt, se vain jaettiin toisin. Uuden lain mukaan nimenomaan valtioneuvoston valta väheni. Ja juuri tästä kenkä puristi: ”parlamentaristit” halusivat keskittää vallan mahdollisimman tarkoin nimenomaan hallitukselle. Kansanvallan kannattajat taas halusivat lisätä äänestäjien ja eduskunnan valvontavaltaa kaikkiin toimeenpanovallan haltijoihin nähden.

Joten tiedoksi: Sauli Niinistö ei ole yhtä vallakas presidentti kuin Urho Kekkonen tai Mauno Koivisto tai Martti Ahtisaari, mutta Niinistö on hivenen vallakkaampi kuin Tarja Halonen. Eivät aiemmatkaan presidentit yksin valtiosopimuksista päättäneet, viimekätinen hyväksyjä on aina ollut eduskunta. Mutta nykyinen systeemi on kolmen toisiinsa sidotun lukon systeemi: presidentti ei voi ohittaa hallitusta, hallitus ei voi ohittaa presidenttiä eikä kumpikaan eduskuntaa. Mutta keskimmäinen lukko on nyt heikoin. Jos presidentti on eri mieltä kuin hallitus, presidentin ja eduskunnan liitto voi ohittaa hallituksen.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *