Tähän kysymykseen vastasi professori Ruut Veenhoven sosiologian 18. maailmankonferenssissa. Hänen mukaansa kyllä vähättelevät. Hänen mukaansa sosiologeja kiinnostaa enemmän se mitä ihmiset tekevät kuin se mitä he tuntevat. Ollaan enemmän kiinnostuneita ryhmien liikehdinnästä kuin yksittäisen ihmisen ajatuksista. Sosiologeille maksetaan sosiaalisten ongelmien tutkimisesta ja siksi esimerkiksi ”onnelliset köyhät” sivuutetaan tuloksissa vastaajien vääränä tietoisuutena tai muuna epäkelpona tuloksena. Kolmanneksi Veenhoven arvioi sosiologien perustavan teoreettisen ajattelunsa enemmän kulttuurisiin kuin tarvelähtöisiin näkemyksiin. Onnellisuuden tutkiminen on näin ollen ajan haaskausta. Näistä syistä johtuen onnellisuustutkimusta tehdään enemmän taloustieteen (happiness economics), psykologian (positive psychology) ja sosiaali-indikaattoritutkimuksen (social indicators research) piirissä.

Kovia väittämiä, mutta eivät täysin tuulesta temmattuja? Sosiaali-indikaattoritutkimuksen uusin aalto on nostanut onnellisuuden tutkimisen uudelleen vahvasti esiin, vaikkakin indikaattoriliikkeessä jylläävät edelleen kymmenien tai satojen indikaattoreiden rakennelmat yksinkertaista onnellisuusmittaria vahvemmin. Tähän voi tutustua esimerkiksi Life Domains of European System of Social Indicatorsin sivuilla tai Suomessa THL:n SOTKAnet-tietokannassa. Onnellisuus ja elämään tyytyväisyys ovat näissä mukana yhtenä osasena, mutta jääden helposti sivuosaan muun runsaan tarjonnan alle. En malta olla laittamatta näkyviin yhtä kehitelmää, jolla päätöksentekijät voisivat mitata kuntalaisten kokemaa sosiaalista hyvinvointia yhdellä lyhyellä ”patterilla”.

Positiivinen psykologia on nostanut onnellisuuden lähes ihmiselämän tärkeimmäksi tavoitteeksi. Onnellisuus merkitsee psykologista kukoistusta, joka on masentuneisuuden, apatian ja alakulon vastakohta. Kirjakauppoihin on tullut runsaasti teoksia, missä kuvataan seikkaperäisesti kuinka voi saavuttaa onnellisen olotilan muuttamalla omaa ajatteluaan, tsemppaamalla itseään. Tulee mieleen armeija-ajat, jolloin yliluutnantti esitti meille alokkaille asekäsittelyä itse-itseään-komentaen -menetelmällä. Jotain epäuskottavaa siinä oli. Varmasti psyykkaaminen on johonkin mittaan asti mahdollista, mutta ehkä vasta sitten kun tietyt elämän edellytykset ovat varmistuneet? Suurin koetun hyvinvoinnin muutos nähdään siellä missä perustarpeet ovat niukimmat.

Kun taloustieteilijät ovat kiinnostuneet ihmisten onnellisuudesta, niin siinä täytyy olla jotain tärkeää takana. Näin on kuitenkin suhteellisen laajasti käynyt ja tämän keittiön oven kautta onnellisuus on saavuttanut myös poliitikot. Onnellinen ihminen on parempi kuluttaja, työntekijä ja kansalainen. Hetkinen, nykyään pohditaan miten onnellisuus vaikuttaa yhteiskuntaan kun ennen pohdittiin kuinka yhteiskunta vaikuttaa onnellisuuteen. Onnellisuus 2.0 on jo täyttä totta, mutta itse pitäydyn, sosiologina, vielä tuossa vanhassa versiossa. Rakennetaan ensin sellainen yhteiskunta, mikä tuottaa onnellisuutta.

Ihmisten kokemukset ovat tärkeitä paitsi ihmisille itselleen, sen varaan he elämäänsä rakentavat, myös poliitikoille, sillä heille maksetaan palkkaa siitä, että Benthamin oppi toteutuisi.  Enemmän iloa ja eloa kuin tuskaa ja apatiaa. Meille kaikille.
P.S. Käytin tässä blogissa tietoisesti termiä onnellisuus, vaikka pidänkin sitä epäkelpona kuvaamaan koettua hyvinvointia. Me Mielensäpahoittajien jälkeläiset pitäytyisimme mieluummin pelkässä tyytyväisyys-termissä, mutta kun tuolla suuressa maailmassa käyttävät tuota häppinessiä, niin pakko kai sitä on täälläkin käyttää sad

Kirjoittajan artikkeli Raha ja rakkaus hyvinvoinnin lähteinä on julkaistu YP:n numerossa 5/14.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *