Nimekäs tiedemies, THL:n tutkimusprofessori Tom Erik Arnkil, jäi eläkkeelle vuonna 2015. Työn ohella Arnkil alkoi jo parikymmentä vuotta sitten hahmottelemaan ja kirjoittamaan historiallista romaanisarjaa, joka tyystin poikkesi Tomin arkityöstä. Tähän mennessä sarjasta on ilmestynyt neljä osaa (Kyyroksen kirja; Kambyseen kirja; Vale-Bardijan kirja; Atossan kirja) ja tänään torstaina (27/9) julkistetaan sen viides osa, Dareioksen kirja. Tom lähetti sen minulle jo viime viikolla ja kirjan jo lukeneena voin vakuuttaa, että Tomin kertojankyky sen kuin pysyy ja paranoo.

Tässä vaiheessa tekee mieli palata prosessin alkuun ja pieneen osuuteeni siinä.

Julkaisin väitöskirjani teon virittämänä artikkelin Tieteellisen kirjoittamisen estetiikasta (YP 1/2003). Nostin siinä tutkimuksen raportoinnin malliksi perinteisen dekkarirakenteen. Silloinen Stakesin tutkimusprofessori Tom Erik Arnkil innostui jutun pohjalta kehittelemään omaa versiotaan, jossa mallina on sinfonian rakenne, ja jonka julkaisin nimellä Tutkimustulosten säveltämisestä (YP 1/2004). Kävimme teemasta tiivistä keskustelua, jonka kuluessa Tomi kertoi, että hän on tekemässä moniosaista kirjasarjaa muinaisen Persian historiasta ja että ensimmäisen osan (Kyyroksen kirja) käsikirjoitus on jo hahmollaan – ja pyysi saman tien minua lukemaan sen ja kommentoimaan. Elettiin vuotta 2003.

Alla oleva kirje on kommentti Tomille, kun olin käsiksen tuolloin lukenut. Samalla suosittelin jyrkästi, että tee tarvittavat muokkaukset nopeasti ja lähetä ensimmäisen osan käsis pian kustantajalle – sillä juuri silloin oli meneillään kairos, otollinen hetki, joka rikkoo tasaisen menon khronoksen. USA:n johtama liittokunta oli saman vuoden keväällä hyökännyt Irakiin, entiseen Persiaan, ja alueen historia oli noussut suuren potentiaalisen kiinnostuksen kohteeksi.

Tätä suositusta Tom ei kuitenkaan huomioinut, vaan kirjoitti koko sarjan läpi ennen kuin tarjosi käsistä (kolmea kenkälaatikollista a-nelosliuskoja) useiden pakkien jälkeen lopulta Teokselle. Kun tästä (kauhuissani) kuulin, välitin alla olevan vanhan vuoden 2003 kirjeeni tiedoksi Silja Hiidenheimolle, Teoksen silloiselle ja aivan liian aikaisin edesmenneelle taitavalle kustannuspäällikölle. Siljan kertoman mukaan kirje kannusti häntä tutustumaan Tomin massiiviseen käsikseen ja hyväksymään sen. Kun Kyyroksen kirja sitten lopulta ilmestyi vuonna 2010, se ja myös sarjan muut osat myöhemmin jäivät vaille kairoksen tarjoamaa nostetta. Tämä ei tietysti Tomin kirjasarjan historiallisia ja kirjallisia ansioita ole mitenkään vähentänyt, mutta sarjan levikki olisi voinut olla toisenlainen, jos sen alku olisi ilmestynyt aikaisemmin.

Tässä siis vuoden 2003 kirje Tomille:

”Tom, historian silmä ja korva!

Kuten puhelinviestissä aikanaan sanoin, olen todella ällikällä lyöty: olet ilmiselvästi myös täysverinen kaunokirjailija. Kun tekijä on tohtori ja prof. ja käsiksen alaotsikko on aatehistoriallinen romaani, sitä väkisin odottaa tekstiä, jossa vertailevan aatehistoriallisen tutkimusraportin päälle on popularisointimielessä liimattu joukko henkilöitä kertomaan aatteet ja tekemään niiden vertailut repliikkeinä. Mutta ei: sinulle itse tarina on ensisijainen, orgaaninen kudos, joka, jos oikein ymmärrän, on muodoltaan jotain sellaista mitä tarkoitat sinfonisella rakenteella. On joukko keskeisiä teemoja, joita kehitellään sekä vuoron perään että keskinäisissä suhteissaan – mutta niin, että kaiken kudoksen sitoo yhteen ja imee itseensä koko ajan mukana kulkeva ja kehittyvä pääteema.

Ja sinulla pääteema on kuninkaan korvana oleminen ja tarinan kaari kulkee korvakoulun oppilaasta käytännön korvakokemuksen kautta korvakoulun johtajaksi. Nerokas ratkaisu, myönnän kernaasti: kuninkaan korvana Ben joutuu opiskelemaan, tutustumaan ja kokemaan ”aidosti” kaiken sen (eli käydä läpi silloisen kehittyneen maailman suurvallat/uskonnot) minkä haluat lukijalle tarinan kautta ja avulla kertoa – ja kykenet käyttämään tarinan pohjana kehitysromaanin kaavaa (pojasta mieheksi, jossa aina keskeisenä suhde seksiin/naisiin).

Samalla kuninkaan korvana oleminen sitoo itseensä kaikki muut isot teemat: vallan ja sen uuden politiikan (Kyyros ja maiden ’vapauttaminen’), mikä edellyttää kehittynyttä tiedustelutoimintaa eli korvia ja niiden kouluttamista, joista keskeisin on (uusien/kehittyvien) uskontojen ja niiden keskinäisten ristiriitojen tiedustelu eli Benin perustehtävä; ja että Ben on babylonisoitu juutalainen, antaa vallan palvelulle erityisen vahvan virityksen (joka toistuu korvakouluun lopussa rekrytoitujen orpojen virityksessä). Eli: Benin aseman ja toimenkuvan avulla peilaat ja analysoit siten samalla ’intellektuellin’ syntyä ja paikkaa vallan systeemissä.

Mutta kaikki tämäkään ei vielä riittäisi vereväksi romaaniksi, jossa pitää olla eläviä, monenlaisia ja ei-paperisia henkilöitä, tarinassa särmää, itseohjautuvuutta, ’tarpeettomia’ käänteitä ja yllätyksiä vankan perusrungon lisäksi – ja ennen kaikkea: kaikki kerrottuna omalla äänellä, tyylillä. Ja juuri tämän kaiken suhteen olin ällikällä lyöty. Minusta olet tosiaan kaatanut Mika Waltaria (juhlava ja aistikas surumielisyys), Alistair MacLeania (joukossa aina yksi petturi, joksi ei millään uskoisi) ja Ilkka Remestä (toiminnallinen jännitys) kulhoon, heittänyt sekaan ripauksen donquiotemaista matkailevaa tuulimyllyilyä ja gargantuamaista porsastelua – sitten stirred, not shaken, ja keitos on uusi alkuaine, oma ääni, joka kuljettaa stooria niin vetävällä otteella, ettei malttaisi millään jättää kesken.

Ja vaikka juttu on pitkä kuin nälkävuosi, kaari ja jännite pääosin kestävät – eli jos yhtään ymmärrän, käsis on perustaltaan ja pääosin osiltaankin valmis.

Komea teksti, myönnän kernaasti – jyrkät onnittelut!

t. Matti V, YP”

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *