THL:n nettisivusto julkaisee Kaventaja-nimistä verkkopalvelua (kaventaja.thl.fi), jossa on tietoa hyvinvointi- ja terveyseroista ja niihin vaikuttamisen keinoista. Kaventajan uusi kolumnisti Harri Vertiolistaa ”viisi kovaa kaventajaa”, jotka ovat niin napakan konkreettisia ehdotuksia, että ne kannattaa toistaa tässä, pelkistäen tiivistämällä eli näin:

1. Seurataan ja laajennetaan Espoon (ainakin) esimerkkiä ja annetaan liikuntapalvelut maksuttomasti käyttöön ikääntyneiden lisäksi myös työttömille ja eläkeläisille. Saadaan tilat myös päivällä käyttöön.

2. Pudotetaan ruoan alv nollaan elintarvikkeilta, jotka ovat terveyttä edistäviä. Rahoitetaan nostamalla sokerin ja keskioluen verotusta.

3. Ulotetaan työterveyshuollon palvelut myös niille, jotka joutuvat työttömiksi, ainakin ansiosidonnaisen korvauksen ajaksi. Maksaa kyllä jonkin verran, mutta kohdistuu tarkkaan oikein.

4. Jatketaan terveystiedon opetusta kouluissa ja laajennetaan nimenomaan ammatillisissa oppilaitoksissa. Suomen ehkä tärkein terveyden edistämisen interventio näyttää jo nyt tuloksia nuorten keskuudessa.

5. Välitetään yksinäisistä ihmisistä. Helpoin ja vaikein toimenpide. Vastuu meillä kaikilla. Tiedetään, että yksinäisyys altistaa lähes kaikille terveyshaitoille. Jos vaikka kerran viikossa.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *