Sukupolvien ketju -tutkimusprojekti ja sen tulokset ovat saaneet verrattain paljon huomiota mediassa. Viimeisimpänä Helsingin Sanomat (5.9.) uutisoi Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistuja tutkimustuloksiamme koskien suurten ikäluokkien vanhemmilleen sekä lapsilleen antamaa käytännön apua ja hoivaa.

Kiinnostus sukupolvien välisiä suhteita kohtaan on Suomessa nostanut päätään erityisesti suurten ikäluokkien ikääntymisen myötä. Julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy usein suurten ikäluokkien yhteiskunnalle aiheuttamiin kustannuksiin. Nyt kun suuret ikäluokat ovat pääsääntöisesti jo eläkkeellä, heidät mielletään lähinnä auttamistaakaksi.

Kun tilannetta tarkastelee eläkemenojen tai hyvinvointipalveluiden kulutuksen näkökulmasta, suuret ikäluokat näyttävät helposti hyvinvointivaltion riippakiveltä. Heistä koituvat välittömät kulut ovat kuitenkin vain osa totuudesta. Epäviralliset auttamissuhteet ja sukupolvien välinen tuki jäävät nimittäin tilastojen ulottumattomiin.

Sukupolvien ketju -hankkeen kyselytutkimusten tulokset piirtävät kuvan suurista ikäluokista auttamisresurssina. Suuret ikäluokat antavat etenkin käytännön apua vanhemmilleen ja taloudellista tukea sekä lastenhoitoapua lapsilleen.

Epävirallinen apu ja hyvinvointivaltion tuki kietoutuvat myös mielenkiintoisella tavalla toisiinsa. Yleinen harhaluulo on, että hyvinvointivaltion tarjoamat palvelut ja etuudet rapauttavat epävirallista auttamista. Vaikka oletus saattaa äkkiseltään vaikuttaa loogiselta, useiden tutkimusten perusteella se ei pidä paikkaansa. Päinvastoin laajan hyvinvointivaltion on todettu voivan jopa lisätä läheisavun esiintymistä. Pohjoismaissa suurempi joukko kuin Etelä-Euroopan maissa auttaa sukulaisiaan vähintään silloin tällöin.

Suomessa Sukupovien ketju -tutkimushanke on kerännyt tietoa sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta. Poikkileikkauskyselyt eivät kuitenkaan vielä tarjoa täydellistä kokonaiskuvaa, sillä ne kertovat tilanteesta vain tiettynä hetkenä. Siksi tarvitaan seurantatutkimusta, jotta voidaan selvittää muuttuvatko auttamissuhteet elämäkaaren mukana ja onko auttamiskäytännöissä kyse enemmän tiettyyn sukupolveen vai ikään liittyvistä tekijöistä.

Epävirallisisten auttamissuhteiden tutkimus tarjoaa välineitä myös poliittiseen päätöksentekoon. Se tuo esiin piilossa olevia resursseja ja lisää ymmärrystä niiden merkityksestä. Esimerkiksi viime aikoina paljon puhuttaneessa eläkekeskustelussa huomio kiinnittyy lähinnä työmarkkinoilta poisjäämiseen ja eläkekuluihin. Tällöin ei havaita sitä, että eläkkeelle jäämisestä voi seurata myös laajalle kantavia positiivisia seurauksia. Nykypäivänä eläkeelle siirrytään usein varsin hyväkuntoisina ja työelämästä poisjääminen lisää henkilön mahdollisuuksia tukea apua tarvitsevia läheisiään.

Epäviralliselle avulle on hankala laskea täsmällistä taloudellista arvoa, minkä takia se jää helposti kokonaan huomioimatta. Suurten ikäluokkien lapsilleen tarjoaman lastenhoitoavun arvon on arvioitu olevan vähintään 550 miljoonan euron luokkaa vuodessa, mikä osoittaa, että epävirallisella avulla on myös kansantaloudellista merkitystä.

Kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole sosiaalisia tukiverkostoja, ja on tärkeää tunnistaa ne tarpeet, joihin hyvinvointivaltion on vastattava. Vanhuksella ei ole välttämättä lapsia auttamassa tai lapsenlapsella isovanhempaa hoivaamassa. Lisäksi sukupolvien välisessä auttamisessa on usein kyse perhesukupolvien välisestä tuesta eli hyvinvointivaikutukset eivät välttämättä leviä ihmisten lähipiirin ulkopuolelle. Sukupolvien ketju -hankkeen kyselyistä ilmenee, että esimerkiksi taloudellista tukea suuret ikäluokat antavat lähes yksinomaan omille lapsilleen. Tämä voi tasata perhesukupolvien välisiä tuloeroja, mutta kasvattaa merkittävästi taloudellisia eroja sukupolven sisällä. Perhesukupolvien välisellä avulla on siis taipumus pitää yllä ja lisätä yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Hyvinvointipolitiikkaa tarvitaan tasaamaan näitä eroja.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *