Demokraattiset vaalit ovat paineventtiili yhteiskunnallisille jännitteille. Vaaleissa menestyvät ne puolueet, jotka onnistuvat koskettamaan parhaiten kulloinkin koettuja jännitteitä. Onnistuessaan vaalivoittajat muuttavat politiikan sisältöä ja purkavat jännitteitä. Tämä takaa yhteiskuntarauhan ja luottamuksen säilymisen.

Vasemmiston kannatus perustui aluksi teollistuvan luokkayhteiskunnan jännitteisiin, jotka ratkaistiin rakentamalla kaikille tasapuolisesti mannaa jakava hyvinvointivaltio. Pohjoismaista hyvinvointimallia ei turhaan kutsuta sosiaalidemokraattiseksi malliksi, vaikka Suomessa hyvinvointivaltion rakentamiseen ovat osallistuneet myös muut puolueet.

Viimeistään nyt voidaan todeta hyvinvointivaltion syöneensä vanhempansa. Vasemmistopuolueiden kannatus on laskenut sodan jälkeen tasaisesti lukuun ottamatta vuoden 1995 porvarihallituksen jälkeistä suurta vaalivoittoa. Tuolloin vasemmisto sai 85 paikkaa. Sen jälkeen pudotus on ollut nopeaa. Nyt paikkoja heltisi enää 45.

Vasemmistolla ei ole enää roolia perinteisen hyvinvointivaltion rakentajana tai puolustajana, sillä nyt lähes kaikki kannattavat hyvinvointivaltiota ja sen keskeisiä arvoja eli oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Kuvaavaa on, että Juhana Vartiainen vaihtoi sosiaalidemokraateista kokoomukseen pelastaakseen hyvinvointivaltion – ja sai valtavan äänisaaliin.

Matemaattisesti laskien perussuomalaiset eivät olleet vaalivoittaja; puolue menetti yhden paikan viime vaaleista. Puolue sai kuitenkin 33 paikkaa enemmän kuin kahdeksan vuotta sitten. Tulos on merkittävä. Puolue osoitti, että se on tullut jäädäkseen merkittäväksi poliittiseksi voimaksi – ja että juuri se toimii paineventtiilinä suurimmille suomalaisen yhteiskunnan jännitteille.

Nykyiset jännitteet koskevat – kuten ennen hyvinvointivaltiotakin – työtä ja työelämää. Matala koulutus ja teollisuusammatti ovat suuria riskejä työmarkkinoilla. Niiden taustalla vaikuttavat talouden globalisaatio ja digitalisaatio sekä koulutustason suhteellinen nousu ja alueellisten erojen kasvu. Jännitteet osuvat miehiin enemmän kuin naisiin, koska miesten koulutustaso on alhaisempi ja koska he työskentelevät naisia useammin teollisuusammateissa.

Perussuomalaiset projisoi nämä uhat taitavasti – kuten muut vastaavat populistiset puolueet Länsi-Euroopassa – maahanmuuttajiin, joilla on kuitenkin vain vähäinen rooli mainituissa uhissa. Maahanmuuttajat kohtaavat samat työelämän riskit kuin perussuomalaisten kannattajat. He ovat työttömiä, koska eivät vähäisen koulutuksen (ja heikon kielitaidon) vuoksi onnistu saamaan työpaikkoja etenkään taloudellisesti vaikeana aikana. Tämän vuoksi pakolaismaiden maahanmuuttajat joutuvat turvautumaan sosiaalitukiin useammin kuin kantaväestö.

Vaarana on se, että aggressiivisella maahanmuuttopolitiikalla perussuomalaiset hoitaa oiretta eivätkä sairautta. Historia tuntee pelottavia esimerkkejä siitä, miten poliitikot ovat projisoineet yhteiskunnallisia jännitteitä vähemmistöihin – ja yhteiskuntarauhan ja luottamuksen sijaan kylväneet vihaa ja tuhoa.

Vasemmiston mahdollisuus on siinä, että se puuttuu sairauteen oireen sijasta eli pyrkii avaamaan tilaa työmarkkinoille ja laajemmin yhteiskuntaan niille, joiden on vaikea pärjätä kovassa kilpailussa. Sosiaalidemokraattien tiivis kytkös ay-liikkeeseen on kuitenkin estänyt uudistumisen. SAK suhtautuu merkittävimpään köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseen avaukseen eli perustuloon jopa pilkallisesti. Ja koska SAK vastustaa perustuloa, myös SDP vastustaa sitä.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *