YP:n perustamisesta lähtien tein vuosittain lehden kumulatiivisen toimintakertomuksen. Lehden profiilin luonnehdinnassa korostin YP:n pyrkimystä olla avoin foorumi (vastakohtana oman talon äänenkannattaja), ja yli kymmenen vuoden ajan käytin argumenttina tätä (sitaatti kertomuksesta):
”Lisäperusteita tälle linjalle antaa Manuel Castellsin ja Pekka Himasen kirja Suomen tietoyhteiskuntamalli (Sitra/WSOY 2001). Tekijät pitävät suomalaista innovaatiojärjestelmää ainutlaatuisena, koska se on valtion, yritysmaailman, yliopistojen ja hakkereiden vuorovaikutusverkko, jonka salaisuus on verkon osien autonomisuus toisaalta ja tiheä kytkeytyminen toisaalta. YP pyrkii siten olemaan hyvinvointivaltion tutkimus- ja kehittämisverkon ’tiheän kytkeytymisen’ kuva ja kenttä.”

Tuo Castellsin ja Himasen kirja on hyvä, kuten oli Himasen yksin tekemä Hakkerietiikka ja informaatioajan henki (WSOY 2001). Siksi en ensin oikein jaksanut kiinnostua tästä nykyisestä kohusta, jossa väitetään pääministeri Jyrki Kataisen ja Pekka Himasen keskenään junailleen Himaselle tutkimusprojektin, jonka hintalappu on 700 000 euroa.

Mutta tänään tulin ostaneeksi ja lukeneeksi kohun alkulähteen, Anu Silfverbergin ja Johanna Vehkoon tekemän artikkelin LongPlay-sivustolta. LongPlay on tuore nettifirma, jota pyörittää kahdeksan valtamediasta riippumatonta free lance -toimittajaa. Tekstit ovat lyhyempiä kuin kirjat, mutta pitempiä kuin sanoma- tai aikakauslehtien pisimmätkään jutut. Niitä lukemaan pääsee, kun maksaa juttukohtaisen hinnan. Silfverbergin ja Vehkoon jutun hinta on 3,9 euroa, mistä valtaosa menee palkkioksi suoraan kirjoittajille.

Silfverbergin ja Vehkoon (todella hyvin ja tehokkaasti tehdyn) jutun lukemisen jälkeen ensimmäinen mieleen hiipinyt kysymys oli: mitä Pekka Himaselle on vuoden 2001 jälkeen tapahtunut? Onko fiksu, innostunut ja innostava ajattelija suistunut suin päin ns. bisnekseen, jossa olennaista on vain se, miltä kaikki näyttää ja miten parhaiten voi rahastaa? Varsinkin jutun pitkä kuvaus toimittajien tekemästä Himasen haastattelusta on aidosti kafkamainen.

Entä päätöksenteon ja tutkimuksen välinen suhde? Hallituksella ja sen pääministerillä on käytössään valtion sektoritutkimuslaitosten asiantunteva verkosto, joka tässä ohitettiin kokonaan, tilaamalla tutkimus ilman kilpailutusta yhden miehen yritykseltä eli Himasen Sofokselta. Viime vuosina valtion tutkimuslaitoksia on haluttu kovasti yhdistää ja keskittää, jotta – kuten keskeinen perustelu kuuluu – tutkimus paremmin palvelisi päätöksentekoa. Onko Himasen tapaus esimerkki siitä, millaiseksi poliittinen eliitti haluaisi tuon suhteen kehittyvän?

Silfverbergin ja Vehkoon juttu päättyy pitkään listaan kysymyksistä, jotka eivät juttua tehdessä selvinneet. Kysymykset ovat niin isoja, ettei kuvion käsittely voi jäädä tähän, ei edes valtamediassa. Ja ihme on, jos LongPlay ei asiaan enää palaisi.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *