Pienten maiden yhteiskunnalliset kokeilut herättävät usein kiinnostusta ja niitä tarjotaan eri yhteyksissä malleina toisille maille. Chile on hyvä esimerkki.  Vuonna 1970 valtaan noussut Salvadore Allendensosialistihallitus yritti toteuttaa sosialismin demokraattisin keinoin. Allenden pyrkimyksenä oli puuttua muun muassa yksityisomistuksiin ja luoda tasa-arvoisempi yhteiskunta.

Euroopan radikalisoitunut nuori vasemmisto innostui aivan erityisesti Allenden hallituksen eli Unidad Popularin (UP) politiikasta. Se oli heille parasta, mitä maailmassa oli tapahtunut Prahan kevään jälkeen.

Tuolloin monet – muun muassa Urho Kekkonen ja Olof Palme – aavistelivat, että tulevaisuus kuului sosialismille. Katsantokannasta riippuen pulmana tai uhkana oli vain se, miten kapitalismista edettäisiin kohti sosialismia. Allenden vaalivoiton myötä Chile näytti siirtyvän maailman ensimmäisenä maana demokraattista tietä kohti sosialismia.  Todellisuudessa UP oli riitainen joukko, joka ei onnistunut voittamaan kansan enemmistön luottamusta.

Sosialismikokeilu päättyi kenraali Augusto Pinochetin johtamaan sotilasvallankaappaukseen maagisena päivämääränä 11. syyskuuta 1973.

Vallankaappaus loi poliittisen tyhjiön, joka tarjosi tilaisuuden äärioikeistolaiselle talouspolitiikalle. Uusliberalismin kärkihahmo Milton Friedman ja hänen oppilaansa aloittivat yhteistyön sotilasjuntan kanssa. Talousuudistuksen periaatteina oli yksityistäminen, sääntelyn purkaminen ja sosiaalimenojen karsiminen.

Kaikki sääntelyn luomat ”vääristymät” haluttiin romuttaa. Tämä tarkoitti ulkomaisten investointien vapauttamista, hintasäännöstelyn purkamista, terveys- ja koulutusmenojen karsimista ja valtion omistamien yritysten myymistä pilkkahintaan.

Chilen talous kasvoikin nopeasti 1980-luvun alussa. Siitä tuli Etelä-Amerikan toiseksi rikkain maa Argentiinan jälkeen. Friedman kiirehti julistamaan Chilen suureksi menestystarinaksi ja Chilen talousihmeestä kehkeytyi sitkeä legenda. Pinochetin kuollessa 2006 (kuukausi Friedmanin jälkeen) muistokirjoittajat ylistivät häntä Chilen pelastamisesta konkurssista ja talousihmeen luomisesta.

Todellisuudessa Chilen pelasti se, ettei Pinochet ollut – Friedmanin neuvoista huolimatta – yksityistänyt Allenden luomaa valtiollista kuparimonopolia CODELCO:a. Tämä yritys toi 85 prosenttia koko maan vientituloista.

Chilen sosialistipresidentti Michel Bachelen edellisen presidenttikautensa lopussa vuonna 2010 avaama Museo de la Memoria y los Derechtos Humanos tuo kolmannen näkökulman Chilen kokemuksiin. Museo kuvaa piinallisen tarkasti sotilasdiktatuurin ajan 1973-1990 ihmisoikeusrikoksia: vankeutta ja pakolaisuutta, kidutuksia ja teloituksia. Valtavan seinän täyttää 3000 juntan käsissä kuolleen valokuvat.

Sisäisten jännitteiden ja CIA:n juonien vuoksi Chile oli kaaoksessa ennen vallankaappausta. Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että sotilaat eivät ottaneet valtaa vain palauttaakseen järjestyksen ja turvatakseen yhteiskunnan instituutioiden toiminnan. He riistivät itselleen poliittisen vallan ja yrittivät murskata laillisen vasemmistolaisen hallituksen ja sen kannattajat vetoamalla siihen, että marxilaiset olisivat aseistautuneita ja kävisivät sisällissotaan armeijaa vastaan.

Näin ei tietenkään tapahtunut. Aseellinen vastarinta jäi mitättömäksi.

Kolme vuotta vasemmistolaisia tyynesti palvellut Pinochet paljasti heti kaappauksen tapahduttua kätketyn mutta leppymättömän vasemmistolaisvihansa. Juntta julisti tehtäväkseen marxismin hävittämisen Chilestä juuriaan myöten. Yksi kenraali raivosi syrjäytetyille poliitikoille kutsuen heitä sioiksi ja vaati, että heidät oli heitettävä lentokoneista mereen (150 vasemmistolaista katosikin veden syvyyksiin). Toiselle kenraalille vasemmistolaiset eivät olleet ihmisiä, vaan humanoideja, joilta paholainen oli riistänyt sielun.

Pinochetin ja muiden kenraalien yli 40 vuotta sitten tekemä valinta jakaa yhä edelleen Chileä. Jos kenraalit olisivat tyytyneet palauttamaan vain lain ja järjestyksen, Chile olisi säästynyt paljolta. Chilen esimerkki kertoo siitä, miten vaarallista on viholliskuvien rakentaminen. Ensin ne tuntuvat harmittomilta, vain sanoilta, mutta hetken tullessa viholliskuvat voivat puuttua järkyttäviksi teoiksi. Tämä on syytä muista uusien jännitteiden kasvaessa Euroopassa.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *