Taloudessa menee huonosti. Viimeisin huono uutinen koskee ulkomaankauppaa. Uusimpien (marraskuun) ulkomaankauppalukujen perusteella voi arvioida, että tavaraviennin arvo vuonna 2014 jää 55,5 miljardiin, kun ennen finanssikriisiä 2007 tavaravienti oli 65,7 miljardia euroa. On mielenkiintoista verrata lukuja julkisen sektorin menokehitykseen. Vuonna 2007 valtion menot olivat 42,2 miljardia, kun taas vuonna 2014 ennakoidaan menojen nousevan 58,5 miljardiin. Eli vuonna 2007 valtion menot olivat 64 prosenttia suhteessa tavaraviennin arvoon, mutta 2014 luku oli jo 105 prosenttia.

Suomi elää viennillä, vientituloilla maksetaan välillisesti myös julkiset menot. Mutta uskomattoman lyhyessä ajassa, kahdessa vaalikaudessa julkisten menojen rasitus on onnistuttu lähes kaksinkertaistamaan. Kaiken järjen mukaan talouskasvun pysähtymiseen ja viennin rajuun laskuun oli pitänyt reagoida keventämällä julkisen sektorin kustannuspainetta, eikä tekemällä täsmälleen päinvastoin.

Rakenneongelmaa on yleensä konkretisoitu viittamaalla siihen, että julkisten menojen suhde BKT:hen on lähes 60 prosenttia. Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 6/2014 tätä mittaria käsitellään hyvin nuivasti ja sen sijaan ehdotetaan käytettäväksi arvonlisäosuuksiin perustuvaa vertailua. ”Julkisyhteisöjen osuuden kansantuotteesta kertoo parhaiten arvonlisäyksen bkt-osuus. Se kuvaa julkisyhteisöjen itse tuottamien palvelujen arvoa. Julkisyhteisöjen arvonlisäys lasketaan tuotantokustannusten eli lähinnä palkkojen ja pääoman kulumisen (poistojen) summana. Se soveltuu hyvin myös kansainvälisiin vertailuihin.”

On hieman vaikea ymmärtää Tilastokeskuksen ajatuksenjuoksua (Tilastokeskuksen ulostulon toki ymmärtää). Julkisen sektorin arvonlisä ei ole mitenkään vertailukelpoinen yksityisen sektorin arvonlisän kanssa, koska arvot eivät perustu markkinanoteerauksiin vaan kustannuksiin. Valtaosa julkisen sektorin tuotannosta on sitä paitsi hyödykeverottomia ilmaispalveluksia; miten niitä voi rinnastaa markkinahintaisiin markkinahyödykkeisiin?

Mikä mahtaisi olla esimerkiksi Apple-yhtiön (Apple Inc.) arvonlisä, jos se laskettaisiin kustannusten, eikä myyntitulojen perusteella?  Olisiko kymmenen prosenttia hyvä arvaus? Toisaalta jos julkisen sektorin arvonlisä on vaikka nolla prosenttia (julkinen sektori toimii vain tulojen uudelleenjakajana), mutta bruttoveroaste on 50 prosenttia, ei varmaan voida sanoa, että julkinen sektori ei ole mikään kustannusrasitus yhteiskunnalle. Ymmärrän toki sen, että julkisen sektorin tuotannolle pitää laskea jokin arvonlisän vastike, mutta vaikka se laskettaisiin kuin oikein SNA -manuaalin mukaan, eivät lasketut arvonlisäykset ole taloustieteen näkökulmasta oikein. Vasta sitten, kun tiedämme, miten paljon ihmiset ovat valmiit maksamaan julkisista palveluksista – vaikkapa vain Yleisradion ohjelmista – vertailuissa on jotain järkeä.

Heikki Patomäki kirjoittaa uudessa kirjassaan Suomen talouspolitiikan tulevaisuus, että ”mitä enemmän arkisia asioita muutetaan myytäviksi ja ostettaviksi, sitä enemmän bruttokansatuote kasvaa, vaikka tuotettujen asioiden määrä ei sinänsä lisääntyisi”. En oikein ymmärrä Patomäenkään järkeilyä tässä asiassa. Jos esimerkiksi Yleisradio yksityistettäisiin, eikä kukaan suostuisi maksamaan penniäkään sen ohjelmista, miten BKT silloin kasvaisi? Toki asiat voivat mennä toisinkin päin, muuta olennaista on se, että mitattu BKT ei aina kasva, jos siirrytään markkinaehtoiseen tuotantoon.

Patomäki näyttä sympatisoivan Tilastokeskuksen arvonlisäosuustulkintaa jopa niin pitkälle, että väittää, että ”jos nykyasetelma ekstrapoloitaisiin tulevaisuuteen, niin tilanteessa, jossa julkisten budjettien koko olisi yhteensä 100 prosenttia taloudesta, yli puolet työvoimasta olisi edelleen töissä yksityisellä puolella”.

On vähän vaikea sanoa, olisiko kukaan töissä, jos (julkiset menot ja sitä kautta) bruttoveroaste olisi 100 %. Valtio veisi kaikki tulot ja jakaisi ne jotenkin. Entä jos kyse ei olisi tulojen uusjaosta vaan tuotannosta, josta valtio Neuvostoliiton tapaan yksinomaan vastaisi? Kai julkiset menot silloinkin olisivat 100 prosenttia BKT:sta ilman, että yksityisellä sektorilla työskentelisi muita kuin mustan pörssin kauppiaita.

Selvää tietysti on, että ne jotka haluavat vähätellä julkisen sektorin kokoa, puhuvat mielellään julkisen sektorin tuotannon pienestä arvonlisäosuudesta. Vastaavasti julkisen sektorin koosta huolestuneet yleensä kiinnittävät huomionsa bruttoveroasteeseen ja tai menojen kokonaismäärään. Eiköhän järkevä kompromissi ole sanoa, että kaikki nämä luvut ovat tavallaan väärin. Antaa markkinoiden ratkaista, mikä on sopivin indikaattori.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *