Osallistavan sosiaaliturvan kokeilut aloitettiin Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän johdolla hallituksen linjattua uusista työmarkkinapoliittisista toimista rakennepoliittisessa ohjelmassaan (2013, 7). Aloitteen juuret ovat kuitenkin kauempana:  työvoimapoliittiset sosiaaliturvan muutokset kumpuavat EU-komission suosituksesta kehittää jäsenvaltioiden työttömien aktiivista osallisuutta (Komission suositus työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämiseksi 3.10.2008).

Kyse on siis laajemmasta hyvinvointi-ideologisesta ajattelun murroksesta länsimaissa. Sosiaalietuuksien vastikkeellisuus ja työhön velvoittaminen ovat ”aktiivisen sosiaalipolitiikan” keskeisiä piirteitä (Lødemel & Trickey 2001, 6). Tämä Suomessa ”osallistavaksi sosiaaliturvaksi” nimetty politiikka on saanut yksilöllisiä muotoja, joiden tavoitteet ja hallintatavat poikkeavat toisistaan (Trickey 2001, 279).

Keskustelua osallistavasta sosiaaliturvasta on käyty paljolti Rauman sosiaali- ja terveysviraston johtajan Antti Parpon näkemysten pohjalta. Parpon (25.11.2014)  näkökulma ei korosta työllistymistä ensisijaisesti, vaan työttömien aktivointiasteen kohottamista. Oikeastaan työttömien aktivointipolitiikka on osoittautunut heikoksi keinoksi työllistää pitkäaikaistyöttömiä. Aktiivisella sosiaalipolitiikalla on ollut enemmän kuntouttava kuin työllisyyspoliittinen merkitys (vrt. Kangas & Hussain 2014, 165; Karjalainen & Karjalainen 2010, 48.) Hyvänä tarkoituksena lienee kohottaa pitkäaikaistyöttömien työvalmiuksia ja nostaa palkkatukien ja työkokeilujen volyymiä.

Koska osallistavaa sosiaaliturvaa ei voida perustella työmarkkinoilla ja työllistymisellä, on pohdittava sen poliittista ja ideologista sisältöä. Anglosaksisessa merkityksessä (eng. workfare) osallistavassa sosiaaliturvassa on kyse toimeentulotuen ja työttömyysetuuden sitomisesta työhön ja sen pakollisuuteen (Lødemel & Trickey 2001, 7 – 8). Osallistavaa sosiaaliturvaa on kritisoitu kärkevästi sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi ”Ei pakkotyölle” -ryhmässä, juuri sosiaaliturvan sopimuksen muuttamisesta: sosiaaliturvan saaminen ei olisi enää automaattista vaan siihen sisältyisi velvoitteita, vaikka työpaikkoja ei olisikaan tarjolla. Konservatiivisen ideologian mukaisesti osallistava sosiaaliturva lähtee oletuksesta pitkäaikaistyöttömien henkisestä ja kulttuurisesta riippuvuudesta sosiaalietuuksiin (Lødemel & Trickey 2001, 15). Myös Parpo (25.11.2014) korostaa passiivisen sosiaaliturvaetuuksien nauttimisen korvaamista aktiivisella osallisuudella.

Osallistavan sosiaaliturvan keskusteluun kuuluu lisäksi toimeentulotuen ja työttömyysetuuksien moraalinen perusteleminen työssäkäyville veronmaksajille. Tavoitteena on toimeentulotukiriippuvuuden vähentäminen. Tässä näkökulmassa on vaarana, että työttömyys leimataan työttömän omaksi syyksi. Asenteiden koventuessa työttömyyden muiden kielteisten seurausten lisäksi oikeudesta sosiaaliturvaan tehdään nöyryyttävää. Tosin Suomessa on myös puhuttu syrjäytymisen ehkäisemisestä viitaten yhteiskunnalliseen vakauteen.

Edellä kuvattujen jännitteiden vuoksi kansalaisaktivistien kärkevää kritiikkiä ei voida väheksyä (ks. esim. Ei pakkotyölle -facebook-ryhmä). Esimerkiksi Loimaan kokeilu osoittaa osallistavan sosiaaliturvan keinojen olevan vielä hukassa (Kosonen 4.12.2014). Rauman kokeilu puolestaan kertoo käsitteiden ja toimintamuotojen yhtäläisyyden olevan epäselviä (kuntouttava vs. osallistava) (Korhonen & Lekander 9.12.2014). Pitkäaikaistyöttömien päiväharrastetoiminta ja työpajapuuhastelu ei voi edistää varsinaisten työtaitojen kohentamista ja vähittäistä paluuta työmarkkinoille.

Vähimmäisvaatimuksena vastikkeelliselle osallistavalle sosiaaliturvalle voidaan pitää realistisia aktivointitoimenpiteitä, esimerkiksi kunnollista koulutusta, työharjoittelua (työkokeilua) ja palkkatuettua työpaikkaa työelämään kiinni pääsemiseksi. Työttömien tilanteet ovat yksilöllisiä. Osallistamisessa täytyy olla monia eri vaihtoehtoja – kuten esimerkiksi Tanskan keskusjohtoisessa ja integroivassa järjestelmässä (Trickey 2001, 279-280).

Esimerkiksi korkeasti koulutettu työtön tarvitsee kunnollisen harjoittelupaikan tai lisäkoulutusta, ei manuaalista puuhastelua muutaman tunnin päivässä. Työttömyysputken ennaltaehkäisy on myös olennaista. Mikäli työttömyyden alkaessa voidaan havaita työhistorian, koulutuksen tai muun syyn perusteella, että työllistyminen on vaikeaa ja että työttömyyden pitkittyminen on todennäköistä, työllistymissuunnitelmaan voitaisiin lisätä muutakin kuin ”aktiivista työnhakua”.  Tulevaisuudessa on myös linjattava,  halutaanko osallistavat toimenpiteet ulottaa koskemaan kaikkia työttömiä vai keskittää ne vain kaikkein vaikeimmille työllistyville ryhmille ja pitää muut työllisyyspalvelut erillisinä vastikkeellisesta osallistavasta sosiaaliturvasta.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Koneen Säätiön rahoittamassa Helsingin yliopiston hankkeessa ”Osallistavan sosiaaliturvan kokeilut: pakkotyötä vai uusia työmarkkinamahdollisuuksia”.

Lähteet

Kangas, Olli ja Hussain, M. Azhar (2014) Työttömyys, työttömyysturva ja tuloköyhyysriski Euroopassa. Teoksessa Mikko Niemelä (toim.) Eurooppalaiset elinolot. Kelan tutkimusosasto, Helsinki, 152 – 181. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/45396/Eurooppalaiset_elinolot.pdf?sequence=1. Viitattu 2.12.2014.

Karjalainen, Jarno & Karjalainen, Vappu (2010) Kuntouttava työtoiminta: aktiivista sosiaalipolitiikkaa vai työllisyyspolitiikkaa? Empiirinen tutkimus pääkaupunkiseudulta. Raporti, THL, 38. Saatavilla: https://www.julkari.fi/handle/10024/80039. Viitattu 27.11.2014.

Komission suositus työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämiseksi 3.10.2008. Euroopan Unionin virallinen lehti. Saatavilla: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2008:307:0011:0014:FI:PDF. Viitattu 9.12.2014.

Korhonen, Katri & Lekander, Kaarlo 9.12.2014. Onko osallistavassa sosiaaliturvassa mitään uutta? Blogi, Yhteiskuntapolitiikka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kosonen, Reetta 4.12.2014. Osallistava sosiaaliturva Loimaalla: ei pakkotyötä vaan mukavaa harrastustoimintaa. Blogi, Yhteiskuntapolitiikka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 9.12.2014

Lødemel, Ivar & Trickey, Heather (2001) A new contract for social assistance. Teoksessa Ivar Lødemel & Heather Trickey (toim.) ’An Offer You Can’t Refuse’: Workfare in international perspective. The Policy Press, Bristol, UK, 1 – 40.

Parpo, Antti 25.11.2014. Yhteiskunnallisen osallisuuden lisääminen osallistavan sosiaaliturvan keinoin. Seminaarissa Työelämäosallisuuden hyvät käytännöt Euroopassa – hankkeen päätösseminaari: TyöVoimaksi! Temput eivät työllistä – onnistuuko vastuulliset, osallistavat työmarkkinat? THL, Circo. Esityksen diat saatavilla: http://www.slideshare.net/THLfi/osallisuuden-lisaaminen.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2013. Saatavilla:http://valtioneuvosto.fi/tietoarkisto/aiemmat-hallitukset/katainen/hallitusohjelma/pdf/fi.pdf. Viitattu 4.12.2014.

Trickey, Heather (2001) Comparing workfare programmes: features and implications. Teoksessa Ivar Lødemel & Heather Trickey (toim.) ’An Offer You Can’t Refuse’: Workfare in international perspective. The Policy Press, Bristol, UK, 249 – 294.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *