Astelemme Etelä-Afrikan ilta-auringossa vuonna 1688 perustetun viinitilan viljelmien poikki. Tilan nimi on Vrede en Lust, joka afrikaansin kieleltä käännettynä tarkoittaa rauhaa ja hekumaa. Näemme laajat pellot, upeat hääsviitit ja omistajan kartanon lampineen ja puistoineen. Tutkimusryhmämme jäsen Eddie Orsmond tokaisee kuin ääneen ajatellen: ”On vaikea hyväksyä, että toisilla on näin paljon, kun toisilla ei ole juuri mitään”. Eddie tietää mistä puhuu. Hän on paitsi tutkija myös puolipäiväinen pappi, joka asuu piskuisen valkoihoisten seurakunnan omistamassa talossa viinitilalla. Täällä mustia ja värillisiä ei juuri näy.

Kapkaupungin lentokentän ympärillä silmin kantamattomiin levittäytyvät slummit suorastaan huutavat vääryyttä, kun niitä vertaa valtameren rantojen villoihin ja sisämaan idyllisiin viinitarhoihin. Sosiaalipolitiikan normatiivinen ydin tiivistyy Eddien tokaisuun. Sille voi löytää hienostuneita filosofisia perusteluita tai sen voi kohdata yksinkertaisesti ihmisenä: tuntuu pahalta, että niin monet kärsivät kurjuudesta, kun vaurautta on niin paljon ympärillä. Samanlainen tunne tulee, kun vertaa Suomessa toisiinsa leipäjonoja ja verotietojen huipputuloja.

Tutkimme pohjoista ja etelää yhdistävässä YOMA-projektissamme (Youth at the Margins) marginaalissa eläviä nuoria ja sitä miten uskonnolliset yhteisöt auttavat heitä (Vähäkangas 2016). Hankkeessa oli mukana tutkimuspaikkakuntia niin vaurailta kaupunkiseuduilta kuin köyhiltä maaseutupaikkakunnilta Etelä-Afrikassa. Norjassa aineistoa kerättiin Oslosta ja Suomessa kantahämäläisestä kyläyhteisöstä.

Alustavat tulokset osoittavat yhteisen piirteen kaikissa tutkimuspaikkakunnissa. Kristilliset ja muslimiyhteisöt eivät juuri tavoittaneet marginaaliin joutuneita nuoria. Tulos ei ole ehkä yllättävä, mutta antaa silti pohtimisen aihetta.

Uskonnolliset yhteiset korostavat yhteisöllisyyttä ja välittämistä, joka perustuu vapaaehtoisuuteen. Yhteisöt usein ovat mukana myös avustustoiminnassa. Todellisuudessa jotkut ryhmät – kuten vaikeuksissa olevat nuoret – jäävät helposti näiden yhteisöiden ja avun ulkopuolelle. Tulos tukee sosiaalipolitiikan keskeistä tutkimushavaintoa: vapaaehtoisuuteen ja hyväntekeväisyyteen perustuvat järjestelyt eivät tarjoa kestävää ratkaisua köyhyyteen ja syrjäytymiseen. Koko väestöön kohdistuvat institutionalisoidut ja veroilla rahoitetut järjestelmät sen sijaan voivat onnistua tehtävässä.

Täältä kaukaa pohjoisesta on helppo antaa neuvoja Etelä-Afrikkaan, missä rotu- ja tuloerot ovat jyrkimpiä maailmassa. Kuitenkin myös meillä on aiheellista kysyä, miten tyhjentyville maaseuduille jäävät köyhien perheiden nuoret voivat menestyä suhteessa rikkaiden kaupunkilaisperheiden lapsiin. Ja olen myös sitä mieltä, että Suomessakin on niin paljon vaurautta, ettei kenenkään pitäisi kärsiä kurjuudesta.

Viite:

Vähäkangas, Auli (2016):  Nuoret marginaalissa -tutkimushanke korostaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä elämistä. Diakonian tutkimus(1): 5-12.

 

Kuva: Eddie.

Vrede en Lust

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *