Tuore tutkimuksemme (Kemppainen ym. 2014: ”Turvattomuus ei jakaudu tasan. Mitkä asuinalueen piirteet selittävät helsinkiläisten kokemaa turvattomuutta?” YP 1/2014) käsittelee turvattomuuden kokemuksia Helsingissä. Selvitimme kysely- ja rekisteriaineistojen avulla erityisesti asuinalueen piirteiden yhteyttä koettuun turvattomuuteen. Tutkimuksemme mukaan sosiaalisesti tuettuun vuokra-asumiseen kerrostalossa liittyy kohonnut turvattomuusriski. Myös raideliikenteen aseman läheisyydessä asuminen, asuinalueen runsaat häiriöaiheiset hälytystehtävät sekä alueen sosio-ekonominen huono-osaisuus altistavat turvattomuudelle. Tässä blogi-kirjoituksessa pohdin lyhyesti sosiaalitieteellisen tutkimuksen viestinnällistä vastuuta informaatioähkystä kärsivässä yhteiskunnassa käyttäen tutkimustamme tapausesimerkkinä.

Tutkimuksemme näkökulman ja tulokset olisi voinut helposti muotoilla niin, että se kilpailisi onnistuneesti huomiosta aikamme informaatiomarkkinoilla, joita värittää räväkkyys, kohtuuton yksinkertaistaminen ja provosointi. Korostamalla alueiden nimiä ja kuvaamalla niiden sosio-ekonomista rakennetta yksipuolisesti olisimme voineet saada aikaan lööppimäisiä otsikoita, joihin huomion on helppo tarttua: ”Alue se-ja-se on turvaton getto!” tai ”Ne-ja-ne ovat uhka!” Koska tie informaatiosta tietoon on pitkä ja nöyryyttä vaativa, on tutkijan mielestäni kuitenkin vastustettava houkutusta tai painetta alistua tämänkaltaiseen markkinalogiikkaan. On uitava vastavirtaan, vaikka se hidastaisikin etenemistä, koska silloin ainakin suunta on oikea.

Maltti on valttia etenkin silloin, kun aihepiiri on herkkä. Tutkimuksemme tapauksessa tämä tarkoittaa minusta muun muassa sitä, että alueiden nimien kanssa on oltava tarkkana. On selvää, että tärkeistä asioista on puhuttava eikä tutkimuksen tekeminen voi perustua tiedon pimittämiseen. Toisaalta tiedetään hyvin, kuinka sosiaalisia ongelmia synnytetään ja kuinka huonoa mainetta tuotetaan varomattomalla tai huomionkipeällä viestinnällä; tästä teemastahan Linda Haapajärvi ja Lotta Junnilainen kirjoittivat ajatuksia herättävän tekstin YP:n blogiin viime marraskuussa. Ellei ole tiedollisesti painavaa syytä korostaa tutkimusfoorumilla sitä, että juuri tietyllä alueella menee heikosti, on mielestäni syytä pysähtyä miettimään, voiko alueen nimen tarpeeton korostaminen olla mukana tuottamassa kielteisiä kehiä. Huono maine kun on nähtävästi hyvin pysyvää laatua, jahka se on päässyt syntymään: kuten mikä tahansa markkinatoiminta, myös asuntomarkkinoilla suunnistaminen riippuu käytettävissä olevasta informaatiosta ja kollektiivisessa tajunnassa leijailevista mielikuvista, joihin huhut, maine, keskustelufoorumikirjoitukset, lööpit ja kukaties myös tutkijan kannanotot vaikuttavat. Vaikka maailma tuskin kovin helposti tutkijan sanojen myötä muuttuu, ei sosiaalinen todellisuus ole ontologisesti täysin immuunikaan tutkijan tekemille käsitteellisille ja viestinnällisille valinnoille. Oli tämän laita lopulta miten oli, ei tutkimuskysymyksemme millään muotoa vaatinut alueiden nimien korostamista, joten emme sitä myöskään tehneet.

Toinen keskeinen herkkyyttä vaativa teema on alueen ominaisuuksien kuvaaminen. Huono-osaisuuden alueellinen kasautuminen on ongelma paitsi yhteiskuntapoliittisesti myös tutkimuksellisesti. Kun samat alueet ovat huono-osaisia tai haavoittuvia monella eri ulottuvuudella, ei ole itsestään selvää teknistä ratkaisua eritellä määrällisesti kyselyaineiston valossa, mistä tarkalleen ottaen alueen huono-osaisuuden ja koetun turvattomuuden yhteys johtuu. Tällöin on tyydyttävä siihen, että aineistoilla ja niistä tehtävillä tulkinnoilla on rajansa, joista tutkijan täytyy lukijaa avoimesti muistuttaa. Tässä tapauksessa valitsimme yleisen tason käsitteen ”huono-osaisuus” kuvaamaan alueita, jotka ovat monessa mielessä haavoittuvia, emmekä poimineet mitään yksittäistä alueen sosio-ekonomisen rakenteen puolta analyysin keskiöön. Analyysissämme käsite viittaa alueisiin, joissa on paljon toimeentulo-ongelmia, matala tulo- ja koulutustaso, korkea työttömyysaste, suuri vieraskielisten osuus ja paljon lastensuojelun asiakkaita (kuten aina, sanat ”paljon”, ”korkea” ja muut vastaavat ovat suhteellisia).  Yksi keskeinen tuloksemme on, että asuminen tällaisella alueella altistaa turvattomuuden kokemukselle.

Tarjoaisiko vastaajien omin sanoin muotoilema kokemus väylän tämän yhteyden tarkempaan erittelyyn? Avovastausten perusteella turvattomuus yhdistetään nuorisoon, juopuneisiin ja huumeiden käyttäjiin, kun taas esimerkiksi maahanmuuttajiin viitataan paljon harvemmin. Nuoriso on tietenkin ikuinen suurta huolta aiheuttava ryhmä. Tämän toteamuksen ei ole tietenkään tarkoitus kiistää arkisen kokemuksen merkitystä: äänekäs ja viikonloppuiltaisin usein myös päihtynyt nuorisojoukko saattaa hyvin herättää turvattomuutta ohikulkijoissa, koska tavanomaista arkea jäsentävä odotus käyttäytymisnormien noudattamisesta tulee uhatuksi. Sama koskee varmasti myös päihteiden käyttäjiä, sillä mitäpä muutakaan niiden käyttäminen saa aikaa kuin vapautumisen yhteiskunnan tavanomaisista paineista ja normeista, mikä luonnollisesti myös näkyy ulospäin. Näiden havaintojen ylikorostaminen johtaisi kuitenkin rakenteellisen sokeuden harhaan kiinnittäessään huomion vain siihen, mikä välittömästi näkyy: syntipukkimaisiin ryhmiin, jotka ovat tavalla tai toisella alisteisessa, haavoittuvassa tai heikossa asemassa. Normeja rikkovaa käyttäytymistä – ja siten myös osaltaan turvattomuutta – tuottava prosessi jää tällöin näkymättömäksi ja pakenee analyysiä: miten syrjäytyminen tapahtuu, kuinka alkoholi- ja huumeriippuvuudet syntyvät, mikä tuottaa näiden ilmiöiden sosiaalisen ja alueellisen jakauman? Vaikeasti nähtävästä on luonnollisesti hankalaa repiä lööppejä, mutta juuri siksi tutkijan vastuulla on välttää liiallista yksinkertaistamista ja informaatiomarkkinoiden ansaa.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *