Yli vuoden ajan olemme kahdessa tutkimushankkeessa pohtineet adoption roolia osana kotimaista lastensuojelua.  Tampereen yliopistolla olemme tehneet tutkimusta kotimaisesta adoptiosta käräjäoikeudessa vahvistettujen adoptioasiakirjojen sekä adoptioneuvontaa tekevien sosiaalityöntekijöiden haastattelujen pohjalta. Samaan aikaan Adoptioperheet ry ja Lastensuojelun Keskusliitto selvittivät laajalla kyselyllä perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten mielipiteitä, asenteita ja kokemuksia adoptioon liittyen. Yhteisessä ohjausryhmässämme, johon kuului myös Pelastakaa Lapset ry:n edustaja, olemme pohtineet, millaisena kotimainen vieraan lapsen adoptio tällä hetkellä näyttäytyy ja millainen rooli sillä tulevaisuudessa voisi olla. Hankkeissamme keskityimme pohtimaan erityisesti tilanteita, joissa lastensuojelulain mukaisen huostaanoton vaihtoehtona harkitaan tai käytetään adoptiota.

Adoptiolla on tarkoitus turvata lapsen hyvä ja turvallinen kehitys tilanteissa, joissa lapsen syntymävanhemmat eivät halua tai kykene huolehtimaan lapsesta. Monissa maissa adoptiota käytetään osana lastensuojelua tilanteissa, joissa lapsi ei voi elää syntymävanhempiensa kanssa. Eri maiden adoptiokäytännöissä on kuitenkin suuria eroja. Adoptioon voidaan ryhtyä syntymävanhempien aloitteesta, mutta joissakin maissa myös pakkoadoptio on käytössä tilanteissa, joissa arvioidaan, että lapsen palaaminen syntymävanhemmilleen on hyvin epätodennäköistä. Näissä maissa lapsi voidaan määrätä tietyn aikarajan jälkeen adoptioon, jopa vastoin vanhempiensa suostumusta, mikäli viranomaiset arvioivat adoption turvaavan sijaishuoltoa tai kotiin paluuta paremmin pysyvyyden lapsen elämässä. Suomessa adoptio- ja lastensuojelulaki ovat erillisiä, vaikka lakien valmisteluissa on rajapintoja pohdittukin. Myös ajatus pakkoadoptiosta tuntuu kaukaiselta. Kotimainen adoptio näyttäytyi molemmissa hankkeissa asiana, joka herättää paljon tunteita ja ajatuksia, ja johon tuntuu liittyvän paljon ennakkoluuloja ja väärääkin tietoa. Siitä huolimatta ja ehkä juuri sen vuoksi, ilmiön tutkiminen koettiin tärkeänä.

YP-lehdessä 2/2018 julkaistussa analyysissämme esittelimme tarkemmin Tampereen yliopistossa tekemämme tutkimuksen pohjalta adoptioiden lukumääriä ja tilanteita, joissa lapsia adoptoidaan lastensuojelullisista syistä, sekä asioita, jotka nousevat adoption esteeksi, vaikka adoptio nähtäisiin lapsen edun mukaisena ratkaisuna. Selvisi, että adoption ja huostaanoton rajapinnoilla joudutaan punnitsemaan sekä yksilö- että yhteiskuntatason kysymyksiä. Onkin ollut mielenkiintoista pohtia, miten asenteet yhteiskunnassa ja erityisesti perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa vaikuttavat näillä rajapinnoilla käytävään pohdintaan siitä, missä tilanteissa adoptio otetaan puheeksi ja miten suuri rooli adoptioneuvonnalla ja järjestelmätason ratkaisuilla on siihen, päädytäänkö tilanteessa lapsen adoptioon vai huostaanottoon. Perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten asenteista tulemme onneksi saamaan tarkempaa tietoa Lastensuojelun Keskusliiton myöhemmin julkaisemasta Eveliina Heinosen Adoptioperheet ry:lle tekemästä selvityksestä.

Kaikkiaan adoptiosta puhuttaessa keskeisiksi teemoiksi nousevat kysymykset lapsen ja vanhempien oikeuksista sekä lapsen tarpeesta turvalliseen ja pysyvään elinympäristöön ja turvallisiin kiintymyssuhteisiin. Se, millä tavoin lapsen tarpeiden mukainen elinympäristö pystytään parhaiten lapselle turvaamaan, ei ole vielä tehdyillä tutkimuksilla määriteltävissä. Siksi ilmiön tutkiminen ja siitä käytävä keskustelu on edelleen tarpeen, jotta järjestelmämme ja arjen käytännöt lasten ja perheiden parissa tehtävässä työssä voivat edelleen kehittyä lasten tarpeita entistä paremmin vastaaviksi.

Lue lisää: Sanna Laine & Tarja Pösö & Tatu Ujula: Adoptio lastensuojelussa – lukumääristä ja ominaispiirteistä (YP 2/18)

 

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *