Monet ovat iloinneet siitä, että hallitus päätti luopua rakennepoliittiseen ohjelmaan kuuluvista esityksistä kotihoidon tuen jakamisesta ja päivähoito-oikeuden rajoittamisesta. Minusta päätös oli huono.

En toki pitänyt siitä, että päivähoito-oikeutta rajoitettaisiin, mutta kotihoidon tuen jakaminen on tarpeellinen uudistus.
Kotihoidon tuki on tasa-arvoisen vanhemmuuden tulppa, joka heikentää isien mahdollisuuksia osallistua lastensa hoitoon ja äitien mahdollisuuksia osallistua työelämään. Pidemmällä aikavälillä kotihoidon tuen jakaminen nostaisi naisten palkkoja ja eläkkeitä – ja hyödyttäisi ehkä myös lapsia.

Toisin kuin uskotaan, lapsen hoitaminen kotona ei ole lapsen myöhemmän hyvinvoinnin kannalta erityisen edullinen tai haitallinen valinta. Korkeatasoista empiiristä tutkimusnäyttöä on kuitenkin siitä, että vähän koulutettujen vanhempien ja pienituloisten perheiden lapset hyötyvät päivähoidosta. Päivähoidon hyöty lisääntynee ajan myötä, kun varhaiskasvatukseen panostetaan enemmän.

Hyvinvointivaltion rakentamisen pitkänä linjana on ollut korvata perhekohtaiset tuet yksilökohtaisilla tuilla. Ennen vuotta 1976 puolisoita verotettiin yhdessä. Monet naiset jäivät kotiin, koska heidän työssäkäyntinsä ei ollut perheen näkökulmasta kannattavaa. Vuoteen 1993 lapsista myönnettiin verovähennyksiä. Puolisot saivat valita, kumman verotuksessa vähennykset tehtiin. Ne oli kannattavampaa tehdä parempituloisen puolison eli miehen tuloista. Perhetukiuudistuksessa verovähennykset korvattiin lapsilisien korotuksella, minkä jälkeen naisten työssäkäynti on verotuksen näkökulmasta ollut yhtä arvokasta kuin miestenkin.

Kotihoidon tuki on yksi harvoista perhekohtaisista sosiaalieduista. Pienten lasten vanhempien tuessa pohjoismainen linja on ollut luoda yksilöllisiä oikeuksia. Tämä näkyy muun muassa isäkiintiöiden yleistymisessä. Eikö ole aivan luonnollista, että kotihoidon tuki olisi yksilöllinen oikeus? Miksi isät eivät saisi haluta yhtä lailla hoitaa lapsia kotona kuin äiditkin ja miksi heille ei tulisi luoda siihen yksilöllinen oikeus?

Monet puolustavat kotihoidon tukea sillä, ettei valtio saisi puuttua vanhempien valinnan mahdollisuuteen. Pienten lasten tuen kehystys valinnan kysymykseksi selittää sitä, miksi kotihoidon tuki on menestynyt Suomessa muttei Ruotsissa. Tällä argumentilla kotihoidon tuen jakaminen nytkin kaadettiin.

Voi kuitenkin pohtia, onko kotihoidon tuessa kysymys valinnanvapaudesta vai jostain muusta. Kotihoidon tuen ajatuksena ei ole sinänsä maksaa äidille tai isälle lapsen hoitamisesta kotona. Sen sijaan se on taloudellinen korvaus siitä, ettei lapsi osallistu päivähoitoon. Toisin sanoen kyse on siitä, että yhteiskunta säästää varhaiskasvatuksesta.

Jos varhaiskasvatusta ei oteta vakavasti, voisi yhtä hyvin kysyä, kannattaisiko meidän alkaa maksaa vanhemmille kotiopetuksesta. Suomessahan ei ole koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus. Jotkut vanhemmat vastaavat jo nyt – ilman mitään julkista tukea – omien lastensa perusopetuksesta. Kotihoidon tuen valinnanvapauslogiikalla vanhemmille pitäisi maksaa siitä, että ottaisivat lapsensa pois peruskoulusta.

Jatkossa kotihoidon tukea tulisi valmistella yhdessä vanhempainpäivärahan kanssa. Suomessa vanhempainvapaa on liian lyhyt ja joustamaton. Sitä kannattaisi korottaa, pidentää ja kiintiöidä – ja yhdistää uudistukseen kotihoidon tuen jakaminen.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *