Kesä alkaa hiipua, mutta niin myös Suomen talous. Erityisesti valtion talous.

Alustavan budjettiesityksen valossa valtio joutuisi ensi vuonna ottamaan uutta velkaa lähes 7 miljardia euroa eli yli 10 prosenttia budjetin loppusummasta. Pahinta on, että näin tapahtuisi jo kuudetta vuotta peräkkäin. Nykyisissä oloissa valtion talous on kroonisesti alijäämäinen.

Perussyy tähän on, että talous ei ole vuosiin kunnolla kasvanut eikä ensi vuonnakaan kasva. Moni on ajatellut, minä itse muiden mukana, että velkaa kannattaa ottaa, jotta montun yli päästään. Mutta jos se ei olekaan monttu, vaan ehkä pitkäaikainen pudotus alemmalle tasolle? Suomen talouden kivijalat horjuvat: internet pudottaa kiihtyvällä vauhdilla paperin kysyntää maailmalla, paperin kysynnän heikkeneminen pudottaa paperikoneiden kysyntää, Nokian romahtaminen kännykkäkilpailussa säteilee monin tavoin kaikkialle Suomeen…

Täsmäelvytyksellä voidaan ja pitää ruokkia potentiaalisia kasvualoja ja vahvistaa kotimaista kysyntää. Perusongelma ei tätä kautta kuitenkaan ratkea. Valtion menojen tasoa pitää laskea, aika nopealla aikataululla ja tuntuvasti. Jyrki Kataisella ja Jutta Urpilaisella on nyt näytön paikka ja pakko. Hallituksen alkutaival oli pintaongelmien suhteellisen juohevaa ratkaisemista – viime kevään kehysriiheen saakka. Siinä lähes kaikki mahdollinen meni pieleen, ja sen jälkeen päähallituspuolueiden kannatus on kääntynyt jyrkkää laskuun.

Nyt Kataisen ja Urpilaisen hallituksella on lähes viimeinen mahdollisuus osoittaa sellaista johtajuutta, jolla usko kriisin voittamiseen voisi syntyä tämän hallituksen aikana.

Esitellessään alustavaa budjettiedotusta Jutta Urpilainen viritti tässä mielessä suuria odotuksia. Elokuun lopun budjettiriiheen mennessä Urpilaisen ministeriö aikoo tehdä listan aikaistetuista rakenteellisista muutoksista, jotka ”sattuvat kaikkiin”. Jos tällainen todellinen linja syntyy ja se pystytään toteuttamaan, se on kieltä, jota kansa kriisioloissa perimmältään ymmärtää.

Toinen johtajuutta osoittava asia olisi, että myönnettäisiin, että nykyinen sote- ja kuntauudistushanke on ajanut kiville ja se olisi syytä aloittaa puhtaalta pöydältä, yhdessä opposition kanssa. Kuten päätoimittaja Ville Pernaahienosti tiivistää tuoreessa Kanava-lehdessä (5/13), työssäkäyntialueisiin perustuvassa kuntamallissa optimi olisi noin 100 kuntaa, kun taas tehokas erikoissairaanhoidon järjestäminen vaatisi noin 20 sote-aluetta – ja tähän ristiriitaan hanke on jumiutunut. Näiden sovittaminen yhteen vaatisi Pernaan mielestä sen tyyppistä mallia, mitä erityisesti keskusta on esittänyt.

Hallituksen kohtalo on nyt erityisesti Jutta Urpilaisen ja sdp:n käsissä. Urpilainen ilmiselvästi tajuaa käännekohdan merkityksen ja aikoo taistella paikastaan puolueensa johtajana. Eero Heinäluoma heitti pyyhkeen kehään heti ensimmäisen tappion jälkeen vuonna 2007 ja teki siinä suuren virheen.  Poliittisen johtajan ei pidä luovuttaa, vaan kaatua saappaat jalassa, jos muuta vaihtoehtoa ei lopulta ole.

Hallituksen budjettiriihi on elokuun lopulla. Siellä on paljon pelissä.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *