Toimeentulotuen vuositilasto 2018 julkaistiin juuri. Talouden myötätuuli näyttäisi pysäyttäneen toimeentulotukea saavien kotitalouksien ja henkilöiden määrän kasvun. Varsinaista käännettä saajamäärien laskuun ei kuitenkaan ole tapahtunut edelliseen vuoteen verrattuna.

Kotitalouksien ja henkilömäärien rinnalla on perusteltua tarkastella myös toimeentulotuen kestoa. Onhan toimeentulotuen tarkoitus olla vain tilapäinen tuki, kun ensisijaiset turvaverkot pettävät. Mikäli toimeentulotuen luonne on puhtaasti tilapäinen – eli sitä saadaan esimerkiksi odoteltaessa päätöstä syyperusteisista sosiaaliturvaetuuksista – niin se, että vuositasolla 9,9 prosenttia suomalaisista kotitalouksista sai toimeentulotukea, ei välttämättä ole ongelma.

Pitkäaikainen toimeentulotuen saanti ei ole taittunut

Myönteinen taloussuhdanne ilmenee tilastoissa siten, että uusia toimeentulotuen saajia oli vähemmän vuonna 2018 kuin 2017. Tässä suhteessa tilanne muistuttaa vuosituhannen taitetta (ks. Saari & Behm), jolloin niin ikään suotuisa talouskehitys ei vähentänyt toimeentulotuen pitkäaikaista käyttöä vaan näkyi uusien toimeentulotukea tarvitsevien kotitalouksien vähenemisenä.

Vuoden 2018 tilastossa uudet toimeentulotuen saajat ovat vähentyneet vuoteen 2017 verrattuna kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi yli 65-vuotiaissa. Yli 65-vuotiailla toimeentulotuen saanti on kuitenkin merkittävästi useammin tilapäistä (1–3 kk vuodessa) kuin muissa ikäryhmissä.

Nuorille, 18–24-vuotiaille, toimeentulotuen saajille noin viidennekselle (19 %) tuki on pitkäaikaista (10–12 kk vuodessa) ja alle puolelle lyhytaikaista. Tämän ikäryhmän saajien suhteellinen osuus ja absoluuttinen määrä ovat vähentyneet verrattuna edeltävään vuoteen. Sen sijaan alle 18-vuotiaiden määrä on hieman kasvanut, ja heidän kohdallaan tuki on tilapäistä vain reilulle kolmannekselle.

Toimeentulotuen käyttöön vaikuttavat ikäryhmien erilaiset tarpeet ja elämäntilanteet.

Olisiko jo aika vähentää viimesijaisen turvan tarvetta?

Viimesijainen turva, toimeentulotuki ja siihen läheisesti liittyvät palvelut, kehittyvät aina suhteessa ensisijaiseen, syyperusteiseen sosiaaliturvaan ja yleisemmin palveluihin. Mikäli sosiaalisten riskien hallinta onnistuu hyvin tai sosiaalisten riskien todentuessa syyperusteinen sosiaaliturva on riittävä, ei tarveharkintaista ja varsin byrokraatista toimeentulotukea tarvittaisi lainkaan tai se olisi juuri se tilapäinen tuki, jollaisena se toimii hyvin. Nyt se näyttää muodostuvan varsin monelle pitkäaikaiseksi tueksi.

Ensisijainen turva pettää erilaisista syistä: Yli 65-vuotiaitten kohdalla tarpeen voi kuvitella osin selittyvän terveydenhuoltomenoilla. Alle 17-vuotiaiden osuutta selittänee lapsiperheiden köyhyys (ks. Salmi 2019). Toimeentulotuen saajien pohjoismaisittain suuri määrä kertoo siitä, että ensisijainen järjestelmä etuuksien ja palveluiden yhdistelmänä ei ole riittävän tiivis turvaverkko. Palveluilla ja etuuksilla sitä voidaan tihentää ja joustavoittaa, jos vain näin halutaan tehdä.

 

Lähteet

Saari, J. & Behm, M. (2017) Aktivoitu yhteiskunta – Viimesijainen sosiaaliturva 2000-luvun yhteiskuntapolitiikassa. Teoksessa J. Saari (toim.) Sosiaaliturvariippuvuus. Sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa? Tampere University Press.

Saikkonen P. & Tanhua, H. (2019) Viimesijainen turva heikossa asemassa olevien tueksi. YP-blogi.

Salmi, M. (2019) Vähäinen koulutus vie köyhyyden kierteeseen. HS 25.5. 2019.

THL (2019) Toimeentulotuki 2018.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *