Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Esko Kuusisto on selvittänyt, että parinkymmenen tutuimman joululaulun otoksessalumi mainitaan yhteensä 17 kertaa, mutta jäästä löytyy vain kaksi mainintaa (KU 18/12).

Lunta on tässäkin joulukuussa tullut enemmän kuin olisi tarvis. Silti joululaulujen jakauma on Kuusiston mielestä epäreilu, sillä Suomen järvissä on jouluna keskimäärin seitsemän miljardia tonnia jäätä. Jos se jaettaisiin tasan kaikelle kansalle, nelihenkisen perheen pihalle syntyisi kerrostalon kokoinen jääkasa – kun lunta on nyt vaivaiset puoli metriä.

Tosin vuosittainen vaihtelu on suurta. Viime joulun jäävuori oli koko havaintosarjan 1911–2012 pienin ja oli vain 2 miljardia tonnia. Jäisimmät joulut ovat olleet 1973 ja 1988, jolloin järvenjäätä oli noin 11 miljardia tonnia. Täksi jouluksi on ennustettu sen verta kovia pakkasia, että Kuusiston mukaan päästään selvästi keskiarvon yläpuolelle.

Kaunokirjallisuus osaa joskus salaperäisellä tavalla ennakoida tulevaa. Hesari kertoi tänään (19/12), että Finlandia-palkinnon voittanutta Ulla-Lena Lundbergin ”Jää”-romaania on tähän ajankohtaan mennessä myyty enemmän kuin mitään muuta F1-voittajaa eli 115 000 kappaletta.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *