Valtioneuvoston vuosiksi 2017–2019 laatimassa demokratiapoliittisessa toimintaohjelmassa eriarvoistumiskehitys on tunnistettu keskeiseksi demokratian perusteita nakertavaksi ongelmaksi. Suomalaisen demokratian heikkoutena nähdään yhteiskunnallisen osallistumisen polarisoituminen muun muassa sukupuolen, iän, etnisen taustan, koulutuksen, sosioekonomisen aseman ja asuinpaikan mukaan.

Kuten toimintaohjelmassa todetaan, eriarvoisuus ei rajoitu vain osallistumiseen vaan voi vakavimmillaan ulottua läpi koko demokraattisen prosessin. Tällöin erilaisessa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa olevat kansalaiset eroavat toisistaan poliittisilta näkemyksiltään ja tavoitteiltaan (preferenssin muodostuminen), mahdollisuuksiltaan tuoda näkemyksiään esiin käytössä olevien osallistumismuotojen välityksellä (preferenssien artikulointi) ja myös sen osalta, miten kyseiset tavoitteet toteutuvat poliittisen päätöksenteon tuotoksissa (preferenssien aggregointi).

Näin muodostuu poliittisen osallisuuden eliittikehä, jossa yhteiskunnassa vallitseva eriarvoisuus näyttäytyy sosioekonomisena vinoumana poliittisessa osallistumisessa ja edustuksessa, eri kansalaisryhmiltä päätöksentekoon tuleva syöte kapeutuu ja poliittisesti marginalisoituneiden ryhmien osallistumismotivaatio heikentyy entisestään.

Poliittisen osallisuuden eliittikehä ei ole pelkkä teoreettinen malli, vaan se on osoittautunut empiirisissä tutkimuksissa osuvaksi kuvaukseksi Yhdysvaltojen nykytilanteesta. Göteborgin yliopistossa käynnissä olevassa laajassa tutkimushankkeessa on huomattu, että myös Ruotsissa on merkkejä poliittisen osallisuuden ja vaikutusvallan eriytymisestä. Helsingin yliopistossa keväällä 2017 vierailleen hankkeen tutkija Eric Guntermannin mukaan valtaosassa tutkituista poliittisista päätöksistä (n. 1 700 kpl) taloudellisesti parhaimmassa ja heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten näkemykset ovat yhteneväisiä, mutta niiden eriytyessä rikkaiden intressit tulevat paremmin kuulluksi (ks. ellunkanat.fi).

Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa ”Kansalaisuuden kuilut ja kuplat” -tutkimushankkeessa tullaan selvittämään, onko vastaavaa kehitystä havaittavissa myös Suomessa. Jo nyt tiedetään, että ulkoisten ominaisuuksien osalta edustus toteutuu meillä heikosti: ehdokkaat ja erityisesti valitut edustajat ovat äänestäjiä paremmin koulutettuja, korkeammista ammattiluokista ja enemmän ansaitsevia. Myös talouden säästötoimet ovat jo pitkään kohdistuneet heikoimpiin ryhmiin, joiden poliittinen vaikutusvalta on vähäinen (Hänninen 2017, 8).

Poliittisen osallisuuden eliittikehän avaamisessa on keskeistä tunnistaa ne mekanismit, joiden kautta eriarvoistuminen tuottaa poliittista osattomuutta. Nykyisistä 30-vuotiaista pelkästään perusasteen koulutuksen saaneiden osuus on 16 prosenttia.

Peruskoulutuksen varaan jääminen on myös keskeinen väylä, jota kautta vanhempien taloudellinen huono-osaisuus siirtyy lapsille. Matalimmin koulutetut ovat ryhmä, johon työpaikkojen katoaminen on kohdistunut voimakkaimmin. Pienpalkkaisten töiden, kasvavien asumiskulujen ja madaltuvan perusturvan yhdistelmä on johtanut toimeentulotuen käytön kasvuun. THL:n mukaan pääosin perusturvan varassa elävien osuus on ollut kasvussa vuodesta 2011 lähtien. Sosioekonomisen niukkuuden ohella sosiaaliset verkostot ovat muuttaneet muotoaan. Etenkin yksinasuvien miesten osuus on noussut huomattavasti viimeisen parinkymmenen vuoden kuluessa.

Taloudellinen huono-osaisuus heikentää poliittista luottamusta ja motivaatiota yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Se ilmentyy usein myös terveysongelmina, joista kärsiminen vaikuttaa monisäikeisesti poliittiseen kiinnittymiseen. Lapsuudenkodin vaikutus heijastuu poliittiseen osallistumiseen sekä vanhempien sosioekonomisen aseman että vanhemmilta saadun esimerkin kautta. Yksinäisyys voi puolestaan rajoittaa liikkumista paikoissa, joihin poliittinen mobilisaatio on keskittynyt tai omien vaikutusmahdollisuuksien kokemista mitättömiksi.

Havainnollistava esimerkki sosioekonomisen aseman, sosiaalisten verkostojen ja poliittisen osallisuuden yhteen kietoutumisesta on Suomessa asuvien somalien poliittinen aktiivisuus, jota yhtäältä tiivis ja dynaaminen yhdistyskenttä edistää, mutta toisaalta taloudellisten resurssien puute laskee.

On kuitenkin tärkeää huomata, että eriarvoistumiskehityksen ongelmat poliittiselle osallisuudelle eivät rajoitu vain huono-osaisiin vaan koskettavat kaikkia: ymmärtämättömyys niukkuudessa elävien elämää kohtaan kasvaa ja sosiaalinen etäisyys eri kansalaisryhmien välillä rapauttaa solidaarisuutta ja sopimusyhteiskunnan perusteita. Kokemukset eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta edistävät helposti myös poliittista radikalisoitumista.

Nykyinen tilanne monella tapaa vaikea poliittisen osallisuuden eriytymisen ehkäisemiselle. Suomessa eriarvoistumiskehitys on ollut perinteisesti markkinaliberalistisia yhteiskuntia maltillisempaa, mutta kuluvalla vaalikaudella harjoitettu politiikka on lisännyt eriarvoistumista, kuten pääministeri totesi syyskuussa. Tuoreiden ennusteiden mukaan eriarvoistumisen keskeisenä indikaattorina pidetyt tuloerot tulevat kasvamaan lähitulevaisuudessa.  Tuloerojen muutos kertoo paitsi useiden politiikkatoimien yhteisvaikutuksista, myös politiikkatoimien ulkopuolisista kehitystrendeistä. Euroopan liberaalit demokratiat toimivat 2010-luvulla kontekstissa, jolle on ominaista matala tai jopa negatiivinen talouskasvu, epävakaat työmarkkinat, täystyöllisyyden lipuminen yhä kauemmas realistisena poliittisena tavoitteena, väestön ikääntyminen ja siitä seuraava terveys- ja hyvinvointimenojen kasvu, kaupungistuminen ja alueellisten erojen välinen lisääntyminen ja kansallisvaltioiden suvereniteetin kaventuminen globaalien markkinoiden myötä.

Demokratian vakauden ja legitimiteetin kannalta ydinkysymys onkin, miten voidaan turvata haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien perustuslaissa taatut yhdenvertaiset vaali- ja osallistumisoikeudet. Tältä osin suomalaista demokratiapolitiikkaa voi pitää edistyksellisenä. Poliittista osallistumista ei nähdä enää erillisenä saarekkeena vaan on hahmotettu, että eriarvoistumista ehkäisevä politiikka on tässä ydinasemassa. Kaikki mitä tehdään tuloerojen kaventamisen, nuorten työllistymisen tai maahanmuuttaneiden kotoutumisen edistämiseksi parantaa myös poliittisen osallisuuden resurssien tasapuolisempaa jakautumista. Lupaava esimerkki tästä on poliittisen osallistumisen sisällyttäminen omana osa-alueenaan pääministerin asettaman eriarvoistumistyöryhmän tehtäväkenttään.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *