Uusimmat

Maria Ohisalon esikuvat

Nostin viime blogissani (6.6.2019) esiin havainnon, että Antti Rinteen naisenemmistöisessä hallituksessa on kuusi ikähaarukassa 31–35 olevaa nuorta naista. Epäilin, että tässä saattaa olla kyse sukupolvi-ilmiöstä. Kun nämä nuoret naiset olivat ns. otollisessa...

Nuorten naisten hallitus

Uudessa eduskunnassa on nyt naisia enemmän kuin koskaan ennen, 47 % eli 94 edustajaa. Suomen EU-komissaariksi on nousemassa ensimmäistä kertaa nainen, Jutta Urpilainen. Uuden hallituksen juuri nimetyistä ministereistä selkeä enemmistö on naisia.Ja vielä enemmän....

Työttömyys ei ole (vain) työkykyongelma

Ennen eduskuntavaaleja kaikki eduskuntaryhmät antoivat yhteisen kannanoton työkyvyn ja työllistymisen tukemisesta seuraavina vuosina. Kannanoton ja valmistelussa olevan työkykyohjelman taustana on Tuija Oivon ja Raija Kerättären selvitystyö Osatyökykyisten reitit...

Britannian kirsikkatarha

Helsingin kaupunginteatterissa pyörii parhaillaan ohjaaja Lauri Maijalan tuore tulkinta Anton Tshehovin klassikosta eli näytelmästä Kirsikkatarha. Maatilan kirsikkatarha oli ollut kulmakunnan ylpeys, ja sen kirsikoista oli aikanaan jalostettu monenlaisia tuotteita, joiden...

Rikas ei ole se, jolla on paljon

Lapin yliopiston kasvatustieteen professori Satu Uusiautti on tutkinut 15 vuotta subjektiivisen menestymisen laatua ja merkityksiä (HS 20/3). Päätulos on, että ihmisten kokema menestys on paljon laveampaa kuin yleisen käsityksen maine, mammona ja palkinnot.Uusiautin tulosten...

Kokoomuksen viisas mies

Raimo Ilaskivi (s. 1928) on kokoomuksen pitkäaikainen vaikuttaja: kansanedustaja, Helsingin pitkäaikainen kaupunginjohtaja, puolueensa presidenttiehdokas 1994, europarlamentaarikko ja yhä edelleen aktiivinen poliittinen keskustelija. Ilaskiven poliittista uraa on leimannut...

Ilmastovaalit ovat välttämättömyys

Ilmastovaalit ovat suuri huijaus, kirjoitti Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi viime syyskuussa. Takana oli kaikkien aikojen hellekesä sinilevämössöineen. Salmi näki puolueiden ilmastotekolupaukset näpertelynä ja poliittisten irtopisteiden keräilynä. Vaalien...

Rautarouva Theresa May

Ei ole voinut kuin ihailla Britannian pääministerin Theresa Mayn sinnikkyyttä ja kasvavaa taistelutahtoa, kun brexit-prosessi lähestyy ratkaisuaan. Hetki sitten (illalla 12/12) May otti selkävoiton oman puolueensa kapinallisista äänin 200–117.Britannian lähihistoriassa...

Miksi nuorten koulutustaso laskee?

Väestön koulutustason nousun tuleva voimakas hidastuminen 2020-luvulla sekä sen taustalla oleva nuorten koulutustason kääntyminen laskuun ovat herättäneet viime vuosina keskustelua sekä ilmiöstä yleisemmin että mm. maahan- ja maastamuutosta sen selittäjinä. Mistä...

Työn menetys uran loppuvaiheessa

Marraskuun puolivälissä julkistettu Tilastokeskuksen uusi, entistä synkempi väestöennuste merkinnee sitä, että jatkossa työllisyysasteen on oltava entistä korkeampi. Syynä on kasvavan kestävyysvajeen paikkotarve. Kun tällä hetkellä työllisyysaste on reilut 70...

Ladataan kirjoituksia